Ensisilmäyksellä saattaa tuntua hämmästyttävältä, että nuoret tytöt omaksuvat niin innoissaan esineellistetyn naisen piirteitä, että he rääkkäävät ruumistaan ja esittelevät sitä näyttävästi samaan aikaan kun sama nuori sukupolvi arvostaa ilottelevan seksin torjuvan "kunniallisen naisen" mallia. Ristiriita on puhtaasti näennäinen. Naiset antavat miehille rauhoittavan signaalin: "Älkää pelätkö meitä." Kannattaa pukeutua epämukaviin asuihin, käyttää hankalia kenkiä, murjoa nenänsä ja suurentaa rintansa, nälkiinnyttää itsensä. Mikään yhteiskunta ei ole ikinä vaatinut naiselta näin paljon todisteita alistumisesta esteettisille vaatimuksille, näin paljon naisellisuuteen tähtäävää vartalon muokkaamista, vaikka yksikään yhteiskunta ei ole koskaan sallinut naisille nykyisen kaltaista liikkumisen ja ajattelun vapautta. Korostamalla ylettömästi naisellisuuttaan naiset tuntuvat anelevan miehiltä anteeksi näiden menettämiä etuoikeuksia, se on tapa rauhoitella miehiä ja samalla itseä. "Olkaamme vapaita mutta ei liiaksi. Olemme yhteistyöhaluisia, emme tavoittele falloksen valtaa, emme halua pelästyttää ketään." Naiset vähättelevät itseään luonnostaan, kätkevät saavutuksensa, asettuvat vanhaan viettelijättä- ren rooliinsa näyttävästi koska tietävät pohjimmiltaan vain esittävänsä roolia. Perinteistä miehistä valtaa tavoitellessaan naiset kuitenkin pelkäävät rangaistusta. Häkistä ulos pyrkijöitä on aina rangaistu kovalla kädellä.
Kyse ei ole niinkään siitä, että ajattelisimme olevamme alempiarvoisia. Vaikka meitä on hallittu väkivalloin, menneisyys on osoittanut, että miehet eivät ole luonnostaan ylempiarvoisia saati erilaisia kuin naiset. Meihin on vain iskostunut ajatus, että itsenäisyys on meille turmiollista. Tiedotusvälineet tukevat harhakäsitystä innokkaasti: montako artikkelia kuluneiden 20 vuoden aikana onkaan kirjoitettu naisista jotka pelottavat miehiä, naisista jotka jäävät yksin erilaisuutensa ja kunnianhimonsa takia? Aivan kuin olisi uutinen, että sota jättää jälkeensä leskiä, yksinäisiä ja pahoinpideltyjä naisia. Ainahan meidän on täytynyt selvitä omin neuvoin. On historian vääristelyä väittää, että ennen 70-lukua miehet ja naiset tulivat paremmin toimeen keskenään. He olivat vain vähemmän tekemisissä toistensa kanssa.
Samalla äitiydestä on tullut kaikkein arvostetuin, ylittämätön kokemus naiselle: elämän antaminen on upeaa. Harvoin äitiyden puolesta on puhuttu näin kiivaasti. Tämä on täyttä kusetusta, uusi tapa esittää järjestään seuraavat kaksi vaatimusta: "Tehkää lapsia se on upeaa tunnette itsenne entistä naisellisemmiksi ja pätevämmiksi", mutta tehkää lapsia romahtaneessa yhteiskunnassa, jossa sosiaalinen selviytyminen edellyttää ansiotyötä, joskaan työtä ei voida taata kenellekään, ei varsinkaan naisille. Synnyttäkää kaupungeissa, missä asuntotilanne on epävarma, koulut natisevat liitoksissaan ja mainokset, televisio, internet, limsanmyyjät ja kaverit harjoittavat lapsiin kohdistuvaa, perverssiä henkistä väkivaltaa. Ilman lasta nainen ei voi olla onnellinen, mutta muksujen kasvattaminen säällisissä oloissa on liki mahdotonta. Tosin naisten toki kuuluukin kokea epäonnistuneensa. Mihin me sitten ryhdymmekin, täytyy voida osoittaa, että toimimme väärin. Oikeanlaista toimintatapaa ei ole: olemme joka tapauksessa erehtyneet valinnoissamme. Meitä naisia aina syytetään, vaikka kyseessä olisi miesten ja naisten yhteinen, kollektiivinen epäonnistuminen. Sukupuoltamme vastaan hyökätään tietyin asein, mutta menetelmä tepsii myös miehiin. Hyvä kuluttaja on epävarma kuluttaja.



