”Minä en luonut itse itseäni. Minut loi aika.”
– Sakari Kaulaote, Kyttäruutu, Vintiöt

Aika luo myös kesämiehen. Meissä kaikissa asuu pieni palanen kesämiestä. Kun kaikkien tuntema poliitikko saapuu Pori Jazzeihin laskeutuakseen tavallisen kansan pariin – hän luulee, että Pori Jazzeista se tavallinen
rahvas löytyy, ei suinkaan Vantaan lähipubeista – hän on käynyt läpi hämmästyttävän metamorfoosin pukumiehestä kesämieheksi.

Mutta mikä on kesämies? Kesämies on tavallinen tallaaja. Tai ehkä häpy- tai viiksikarvan verran pitemmälle viety versio sellaisesta.

Kesämies käyttää vyölaukkua. Hän pukeutuu shortseihin ja väljään t-paitaan. Jalassaan hänellä on tennissukat ja sandaalit, aivan kuin se olisi täysin luonteva yhdistelmä. Kesämiehellä on viikset, tai sitten
parta rehottaa kesäasetuksilla. Kesämiehellä on vatsaa. Niska punottaa ja ohimolla kiiltää rasvainen hiki. Kesämies kääntyy katsomaan ohikulkevan naisen persettä. Kesämies ei istu kahviloissa syömässä jotain vitun
briossia Pariisista haaveillen ja kuiskaten, että Casablancan loppuratkaisu on, by the way, fiasko, vaan hän istuu reilusti kaljaterassin muovisilla penkeillä haarat levällään huudellen kovaäänisesti tervehdyksiä vähänkin tutun näköisille ihmisille. Loppuillasta ei enää ole väliä, onko ihminen tuttukaan. Ja moikkailu on
vaihtunut riidan haastoon.

Kesämies on yhtä syvällinen kuin 4D-dokumentti. Hän ei tarjoa arkeen yllätyksiä. Ruokakaupasta haetaan uusia perunoita, makkaraa, silliä ja kaljaa. Alkosta haetaan lisää kaljaa. Ja kossua, jos mökille tulisi vaikka
vieraita. Kesämies tietää, että niitä ei tule. Kesämies ei pussaile vaimoaan, eikä kulje hänen kanssaan käsi kädessä. Paitsi ehkä kännissä. Kukkia ei kotiin kanneta edes vaimon syntymäpäivänä tai hääpäivänä. Kesämies ei edes muista milloin kyseiset päivät ovat.

Nainenkin voi olla kesämies. Selvyyden vuoksi käyttäkäämme hänestä termiä kesänainen. Loogista, eikö totta?

Kesänainen luulee saavansa kroppansa kesäkuntoon käymällä toukokuussa pari kertaa lenkillä. Kesänainen tekee mökillä salaattia, kun mies paistaa makkarat ja pihvilihat. Kesänaisella on puukengät tai crocksit ja
ihonväriset nilkkasukat. Perse on kuin ladon ovet, puoliskot nitisevät liitoksistaan hieman eri suuntiin. Rintoja ei voi kutsua enää rinnoiksi, ne ovat seikkailu, haaste, jonka valloittamiseen mies tarvitsee otsalampun, turvakypärän sekä vuorikiipeilijän varusteet. Seksin aikana hän nauraa räkäisesti miehen innokkuudelle. Kesänainen juo siideriä. Kesänainen kikattelee jo yhden sellaisen jälkeen. Kesänainen ei tajua pyytää mieheltään apua koti- ja mökkiaskareiden hoidossa. Tunnelma kiristyy sietämättömäksi, pian nainen huutaa ja tiuskii kaikille perheen jäsenille. Eikä auta, vaikka mies ilmoittaa, että olisinhan minä auttanut, mutta kun et missään vaiheessa kysynyt.

Kesämies ja -nainen ei turhia lueskele. Kirjalliset harrastukset keskittyvät Hymyyn ja 7-päivää -lehteen. Kesämies  kuuntelee Yötä. Kesänainen puolestaan Mambaa. Lauantai-illat tuhlataan katsomalla Lauantaiviihde- ja Make Up-ohjelmaa. Kerran vuodessa käydään katsomassa Uuden Iloisen Teatterin uusin, tosi hassu ajankohtaisista ilmiöistä tehty musiikillinen hupailu.

Näin on aina ollut ja näin sen kuuluukin olla. Sanalla sanoen: kesämiehet ja -naiset ovat tavallisia suomalaisia. Hellyyttävän sympaattisia, lähes sarjakuvamaisia hahmoja. Heissä on aimo annos alkukantaista, suomalaista voimaa. Siksi he vetävätkin toisiaan puoleensa. Ja ovat ikuisesti kusessa toistensa kanssa.

Tämä kirja on tehty kesämiehille ja -naisille. Tämän ei luulisi olevan liian vaikeaa tekstiä lukea paikallisen juottolan terassilla tai mökillä laiturin nokassa parin kaljan jälkeen. Kirja ei sisällä varsinaista uutta tekstiä, vaan se on kokoelma kolmesta aikaisemmasta kirjastani. “Uutena” tekstinä mukaan on liitetty Kotiteollisuuden kotisivuilta napattua, kesiin painottuvaa, keikkapäiväkirjamateriaalia, jota olen hieman yrittänyt parannella sujuvammaksi. Aika tylsäksi se silti jäi. Mistä se johtuu? No siitä, että keikkaelämä on pääosin aika tylsää ja samanlaista. Kesäfestareita ei erota enää toisistaan, puhumattakaan valtateistä, hotelleista tai jopa kaupungeista. Kaikki Suomen kaupungit ovat “kivoja kesäkaupunkeja”. Jokaisen paikkakunnan terassilla kuulee paikallisen kesämiehen tai -naisen heittämän kliseen: “Talvella tää on tosi synkkä paikka, mutta kesällä täällä on ihan kivaa.”

Puhumattakaan siitä, että jokaisen kaupungin katukuvaan kuuluvat minihameet saavat tällaisen kesämiehen kuolaamaan.

(Lappeenrannassa vappuaattona 2010 Jouni ”kesämies” Hynynen)