***

Tekstinäyte

Keisarilla oli tapana aloittaa päivä kuuntelemalla ilmiantajien raportit. Yö on vaarallista juonittelujen aikaa, ja Haile Selassie tiesi, että se mikä tapahtuu yöllä on tärkeämpää kuin se mikä tapahtuu päivällä; päivällä hän saattoi pitää kaikkia silmällä, mutta yöllä se oli mahdotonta. Tästäkin syystä hän piti aamuista raportointia hyvin tärkeänä. Tässä kohtaa haluaisin tehdä selväksi erään asian: lukeminen ei kuulunut Hänen Majesteettinsa tapoihin. Kirjoitettu ja painettu sana olivat hänelle kuin ilmaa, ja kaikki oli kerrottava hänelle suusanallisesti. Majesteettimme ei ollut käynyt kouluja, hänen ainoa opettajansa — ja hänkin ainoastaan poikavuosien ajan — oli ranskalainen jesuiitta monsignore Jerome, josta tuli myöhemmin Hararin piispa ja runoilija Arthur Rimbaud'n ystävä. Pappismies ei kuitenkaan ehtinyt istuttaa keisariin lukemisharrastusta, mikä olisikin sivumennen sanoen ollut vaikeaa, sillä Haile Selassiella oli jo poikasena vastuullisia hallinnollisia tehtäviä eikä hänellä olisi ollut aikaa järjestelmälliseen lukemiseen. Mutta minusta tuntuu, että kyse ei ollut yksinomaan ajan tai harrastuksen puutteesta. Suullisessa raportoinnissa oli se etu, että tarvittaessa keisari saattoi väittää jonkun viranhaltijan raportoineen hänelle jotakin aivan muuta kuin mitä todellisuudessa oli tapahtunut, eikä tämä voinut puolustautua, koska mitään kirjallisia todisteita ei ollut. Niinpä keisari ei suinkaan kuullut alamaisiltaan sitä, mitä nämä kertoivat, vaan sen, mitä näiden hänen mielestään kuului kertoa. Hänen Majesteetillaan oli asioista oma käsityksensä, johon hän sovitti kaikki ympäristöstään tulevat signaalit.