Mä en, kato, ollu siellä. Mä en nähny mitään. Mä ja Banks oltiin lammikoilla ja me kurvailtiin Sainsburyn ostoskärryillä, jotka me oltiin löydetty nurtsilta. Me oltiin jo myöhässä, joten me päätettiin lintsata. Hyppää kyytiin, Banks heittää. Hyppää ite, mä sanon. Lopulta mä päädyn kyytiin. Niinkun aina. Banks lykkii mua vähän matkaa, mutta pyörät jumittaa, vaikka nurtsi on lyhyttä eikä oo satanu kuukauteen. Sainsburylla on paskat ostoskärryt. Vanhan Safewayn paikalle on vasta avattu Waitrose, ja niiden kärryt on ostoskärryjen volkkareita. Sainsburyn kärryt tulee jostain Ranskasta tai Italiasta tai Koreasta. Perhanan Daewoot. Ming on kyllä sanonu, että daewoo tarkottaa vedä käteen kiinaks, mistä syystä semmosen vois melkeen ostaa.
Mikä oli lopullinen lukema? Kuulemma kolkyt. Willis väitti että kuuskyt, mutta se puhuu paskaa. Sillä on muka setä, joka pelas Spurseissa ajat sitten, joskus kaheksankymmentäluvulla, joten se saa muka ilmaset liput millon haluaa. Mutta ei sillä ikinä mitään lippuja ole. Mä oon pyytäny varmaan neljä kertaa, mutta aina sillä on joku tekosyy. Cupit ei käy. Tai sitten mä pyysin muka liian myöhään. Olis pitäny kysyä viikkoja aikasemmin. Tai kuukausia. Ei edellisenä päivänä, vaikka kysyin varmaan maanantaina tai tiistaina, ja peli oli vasta lauantaina.
Niin, kuinka monta?
Ai. Ihan totta? Ai.
Vaan viisi?
Ai.
Ai jaa. Siellä me kuitenkin oltiin, kun me kuultiin: lammikoilla. Lammen ympäri menee lankuista tehty polku. Niiden välissä on rakoja, joihin pyörät voi juuttua, ja se tuntuu siltä kun vetäis skodalla maastossa, mutta kyllä siinä vauhdit saa. Kukkaruukut on tiellä. Niitä ei voi siirtää, koska kaupunginvaltuusto on naulauttanut ne paikalleen. Jostain ihme syystä. Nyt ne on täynnä cokistölkkejä eikä kukkia.
Mä en siis tarkottanu, että me oltais oikeesti kuultu. Kouluhan on melkeen kilsan päässä, junaradan toisella puolella. Mutta just kun Banks päättää ruveta rälläämään, paikalle ilmestyy kasiluokkalaisia. Banks kompastuu ja lippaa, ei ihan rähmälleen sentään, mutta mua alkaa naurattaa. Ei ois pitäny nauraa, koska siitähän Banks hermostuu ja alkaa urputtaan. Ja kun ne kasit ilmestyy, Banks alkaa uhoomaan niille, vaikkei ne oo ees nähny sen törmäilyä.
Mutta jotain on pielessä. Skidit itkee. Tai kaks niistä. Kolmas vaan tuijottaa. Tyhjää. Niin kun sillä olis telkkari silmälaseissa.
No, Banks siis alkaa uhoon, mutta ne ei oo kuulevinaan. Ne ei lähe juokseen eikä soita poskee tai ala haastaan tai mitään. Mä tunnen yhen niistä. Sen nimi on Ambrose. Mun sisko on kasilla, joten ne tuntee toisensa ja systeri sanoo, että se on ihan ok tyyppi, joten mä kysyn siltä, mitä on tapahtunu. Ambrose ei pysty puhumaan. Mumisee ja änkyttää. Banks alkaa taas urputtaan, mutta mä käsken sitä lopettaan. Lopulta joku toinen kertoo. Mä en muista sen nimeä. Finninaama. Yleensä mä olisin käskeny sen tukkia turpansa, mutta se oli ainoa, josta sai selvää.
Banks meinaa ottaa kärryt mukaan, mutta mä sanoin, että siellä vilisee jeppejä, joten Banks lykkää ne pusikkoon ja sanoo skideille, että jos joku nyysii ne, Banks paskantaa niiden kitoihin. Ei niitä kyllä taida ostoskärryt kiinnostaa. Se pizzanaama nyökkäilee silmät suurina, mutta ne muut ei kai oo huomannu koko kärryjä.
Mä juoksen kouluun tasan ensimmäistä kertaa. Niin varmaan myös Banks. Me kai nauretaan, mutta ei siksi, että se olisi ollu hassua. Se vaan on jotain.
Kukahan sen teki, mä sanon.
Jones, Banks heittää. Salettiin.
Miten niin?
Sitä vitutti koko viime viikon siitä lähtien, kun Bickle pakotti sen laulamaan yksin aamunavauksessa.
Bickle on siis rehtori Travis. Lempinimi tulee siitä, että sekin on kahjo.
Et kai muuten sano sille?
Mä mietin vähän aikaa ja sanoin sitten: se oli kyllä varmaan joku gootti. Semmonen pitkätukkanen, farkuissa ja buutseissa kesät talvet.
Banks nyrpisti nenäänsä niinku olis uskonu, mutta ei olis halunnu myöntää.
Ootko muuten nähny Taksikuskin?
Suosittelen.
Me kuullaan sireenien ulvonta ennen kun koulu tulee näkyviin. Kai se kuuluu jo kaukaa, mutta me ei noteerattu aikasemmin. Ja paikalla on ainakin kymmenen maijaa. Paskoja merkkejä, Fiestoja ja sellasia, mutta niitä on joka paikassa, ja valot vilkkuu. Mutta kai sä sen tiedät. Sähän olit siellä, vai mitä?
Mutta sä tulit myöhemmin.
Niin mä arvasin. Sähän hoidat sitä juttua, eikö? Sä oot pomo.
Miten niin tavallaan?
No, joka paikassa on ambulansseja ja jostain syystä paloautokin. Jotku niistä liikkuu, ajaa vissiin vasta paikalle. Loput on parkissa pitkin katua ja puoliksi kävelytiellä niinku mutsi olis ollu ratissa.
Mä oon ihan hiessä, ja kun mä pysähdyn, Banks läähättää vieressä. Meitä ei enää naurata.
Kaikki kävelee meitä vastaan. Ne on siis tulossa ulos. Jengiä seisoskelee pienissä porukoissa jalkakäytävällä. Ihan portin ulkopuolella on muutama seiskaluokkalainen lähellä maikkoja. Lukiolaiset seisoo kauimpana muista tien toisella puolella nurtsin laidassa, me ollaan jo lähellä niitä. Ketään meiän ryhmästä ei näy, mutta edessä on tungosta. Ihan kun kello olis puoli neljä tai olis vanhempainilta tai paloharjotus tai ne kaikki yhtä aikaa.
Tsiigaa, Banks osottaa Hobbsia. Se kantaa meiänkoululaista pihan poikki portille. Ne molemmat on ihan veressä, mutta on vaikee nähdä kumman verta se on.
Oliko niitä ihan oikeesti vaan viis?
No joo. Neiti Hobbs lähestyy horjuen ja melkeen pudottaa sen skidin, mutta kukaan ei auta ennen kun portilla. Joka paikassa pyörii jengiä ja poliisit painaa muita vastaan, ne menee koululle päin. Sitten neiti Hobbs karjasee. Se osaa karjua aika kovaa, usko pois, kerran se karjas Banksille. Banks oli viskannu leivänkuoret Stacie Crumpin päälle. Ambulanssimies kuulee huudon ja roudaa paarit paikalle. Sitten ne katoaa ambulanssin taakse, ja sillon mä nään Jenkinsin muiden joukossa välkkyvalojen vieressä.
Nykäsen Banksia hihasta ja osotan Jenkinsiä, ja me pujotellaan autojen välistä ylityskohdalle.
Missä jätkät on ollu, Jenkins kysyy.
Mitä täällä oikeen tapahtuu, mä kysyn siltä.
Joku kilahti. Aamunavauksessa. Alko ammuskella ympäriinsä.
Hitto, pyssylläkö, mä kysyn ja toivon saman tien, että olisin pitäny suuni kiinni.
Jenkins töllää. No, pyssyllä tai sit viidenkymmenen litran ketsuppipönikällä.
Kuka, Banks kysyy. Kuka se oli?
En tiiä. Emmä nähny. Jengi alko sinkoilla ennen kun me ehdittiin ees tajuta mitä tapahtu. Joku väitti, että se oli Bumfluff, mutta eihän se ois voinu olla.
Sillon Banks heittää: Missä Jones on?
Sitähän mäkin, sanoo Terry Jenkinsin kupeesta. Mähän sanoin, että se oli Jones.
Jenkins tinttaa Terryä käsivarteen. Ei kai Banks voi tietää, että ampuja on Jones. Kunhan kysy, missä se on.
No, missä se sitten on, Terry jauhaa, mutta Banks on jo menossa.
Minne matka, mä kysyn, mutta Banks sen kun painelee. Mä juoksen sen kiinni ja kuulen Jenkinsin äänen. Ette te sisään pääse, se sanoo mutta Banks vaan painaa.
Me yritetään ensin pääportista, mutta siellä on poliiseja keltasissa puvuissa ihan kun White Hart Lanen futisstadionin järkkärit. Ne käännyttää meidät. Banks yrittää uudestaan mutta joutuu sluibaan kun yks poliiseista alkaa rähjään ja meinaa käydä kiinni. Joten me kierretään sivuportille keittiön taakse ja sielläkin on pollari mutta se puhuu jollekin rattaita lykkivälle naiselle ja osottelee tien toiselle puolelle. Se ei huomaa meitä.
Mä pääsen ekaa kertaa koulun keittiöön. Tavallisesti ruokalan tiskin takaa näkee vaan keittiön etuosan ja siitäkin vaan sen, mitä näkyy keittäjien ohi, ne on ku mikäkin sumopainijoukkue. Eipä siinä mitään nähtävää olekaan, vitun ällö mesta. Ruuanjakelupuoli on okei, mutta takana hellojen ja roskisten luona döfää. Tarjottimelle altaan päälle on dumpattu toissapäivän safkat, kasa possua lilluu rasvassa niinku missäkin etanan limassa. Safkaa on pitkin lattiaa, nahistunutta, tummunutta salaattia ja liiskautuneita herneitä. Mä melkeen laattaan, joudun nielaseen yrjön, mutta mä vannon, että syön vaikka yrjöö ennen kun syön enää ruokalassa. Banks ei oo huomaavinaan. Se asuu kaupungin vuokrakämpässä. Niin mäkin kyllä asun, mutta paremmassa.
Me jumitetaan vähän aikaa keittiössä. Me ei meinata löytää muuta tietä ulos kun ovi, josta me tultiin. Lopulta me kiivetään tiskin yli. Mä potkasen tarjotinta, vahingossa siis, mutta laseja kaatuu ja menee rikki. Banks alkaa urputtaan, että olisin hiljaa, mutta ei kukaan kuule. Eikä välittäisi.
Ruokalasta me mennään käytävää pitkin aulaan pääoville, joiden edessä velloo porukkaa, ja törmätään itse Michael Jonesiin. Kaukaa näkyy, että se on syytön.
Se huomaa meidät, mutta ei sano sanaakaan, se on valkonen kun vanukas. Se yrittää kai päästä ulos mutta on jumissa lukiolaisjoukon takana. Lukiolaiset huitoo ja usuttaa jengiä liikkeelle, mutta ne taitaa vaan pahentaa asiaa. Bickle on myös paikalla, rehtori, se seisoo ovien edessä ja käskee jengii pysymään liikkeellä rauhottumaan pysymään järjestyksessä menemään eteenpäin. Sitä se aina jauhaa: pysykää järjestyksessä. Se sanoo vaikka: Tulen tänään luokkaan auttamaan järjestyksenpidossa. Tai se marssii pitkin käytävää, mätkii jengii päähän ja huutaa: järjestystä, lapset, pysykää järjestyksessä. Se sanoo meitä lapsiks, vaikka me ollaan kolmetoista. Jotku lukiolaiset on jo kaheksantoista. Meiän koulun moton pitäs olla pysykää järjestyksessä eikä jotain latinaa. Omasta tai toisten hyvästä tai jommankumman. Tai jotain.
Bickle äkkää meidät ja aikoo napata meitä kauluksesta, mutta se ei ehdi, kun jengii lappaa ohi ja tönii sitä, varmaan tahallaankin, joten Banks ja minä livahdetaan ohi ja pääkäytävään, joka vie portaisiin ja luokkiin, ja alakerrassa sen päässä on sali, aamunavaussali. Siellähän se tapahtu, eikö niin? Aamunavauksessa.
Me päästiin melkeen perille. Melkeen nähtiin. Mikskä sitä sanotaan? Rikospaikka. Onneks me ei nähty sitä. Banks olis halunnu, mutta mä oon loppujen lopuksi ilonen, että jäi näkemättä. Tajuutko?
Lopulta meidät nappas nainen, naispoliisi, ja ne on kaikkein pahimpia. Komentelevia ja täynnä itseään.
Oho.
Ei millään pahalla.
Mutta me siis ollaan käytävän puolessavälissä ja nähdään jo salin ovet ja niistä ihmisiä, enimmäkseen poliiseja, mutta se naispoliisi lähestyy meitä huomaamatta. Kai jostain luokasta. Kun me mennään ohi, se kai arvaa, mitä meillä on mielessä, minne me ollaan matkalla. Se ei huuda eikä mitään, se vaan tulee takaapäin ja nappaa meidät. Banks karjuu päästä irti, mutta eihän me enää voida muuta kun totella. Se naispoliisi marssittaa meitä pitkin käytävää, takaisin aulaan, ulos ovista tuiman Bicklen ohi portille asti. Sitten se tönäsee meidät menemään.
Banks yritti uudestaan, mutta ei kai päässy sisään. Kun me tultiin ulos, alueita oli aidattu nauhalla ja paikalla oli lisää pollareita ja tv-kameroita ja hillitöntä säätöä. Maikat teki nimenhuutoa ja järjesti jonoja ja jotain. Mä seisoskelin yksikseni syrjässä. Istahdin kanttarille. Sitten mä vaan, en tiiä, kattelin kai niin kun muutkin.
Siinä oli vissiin kaikki. Niin kun mä sanoin, mä en oikeestaan tiedä mitään. Mä en ollu ees paikalla sillon, kun se tapahtu.