Ihmiset kysyvät usein: ”Mistä pitäisi aloittaa?” Myötätuntoisuus vaikuttaa edellyttävän niin paljon, että se tuntuu suorastaan pelottavalta, ja on vaikeaa ryhtyä toimeen. Siksi olen laatinut tämän kahdentoista askelen ohjelman. Siitä tulee väistämättä mieleen AA:n eli Nimettömien alkoholistien kaksitoista askelta. Olemme riippuvaisia itsekeskeisyydestämme. Emme osaa ajatellakaan kuinka pärjäisimme ilman suosikki-inhonkohteitamme ja ennakkoluulojamme, joiden avulla saamme nautinnollisia oikeassa olemisen kokemuksia. Kuten muista riippuvuuksista kärsivistä, meistäkin on tullut riippuvaisia hetkellisistä energian ja nautinnon tulvahduksista, joita saamme kokea osoitettuamme nokkeluutemme ilkeillä letkautuksilla, tai voitonriemusta, joka seuraa ärsyttävän työtoverin nujertamisesta. Astukaamme siis esiin ja kertokaamme maailmalle, keitä ja minkälaisia olemme. On vaikeaa luopua tavasta, joka liittyy kokemukseemme minuudesta. Kuten AA:ssa, tässäkin ohjelmassa joka askelella opittavien harjoitusten on tultava osaksi elämää.
Kirjoitin ensimmäisen version näistä kahdestatoista askelesta sähköisesti luettavaksi videon ja kirjan välimuodoksi. Painettu kirja on hyvin erilainen väline, ja se on suonut minulle mahdollisuuden paneutua syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin käsittelemiini aiheisiin. Ensimmäisessä versiossa minun oli karsittava historialliset viittaukset mahdollisimman vähäisiksi ja keskityttävä nykyhetkeen. Olen kuitenkin uskontohistorioitsija, ja kaiken, mitä tiedän myötätunnosta, olen oppinut tutkiessani menneiden aikojen hengellisyyttä. Uskon, että tässä suhteessa uskonnollisilla traditioilla on edelleen paljon opetettavaa. Kahdentoista askelen ohjelma ei kuitenkaan edellytä yliluonnollisiin voimiin uskomista tai tunnustuksellista maailmankatsomusta. Olen samaa mieltä Dalai-laman kanssa siitä, ”ettei ole paljoakaan väliä sillä, onko henkilö uskovainen vai ei. Tärkeämpää on olla hyvä ihminen.”24 Oikeasta kulmasta katsottuna kaikki uskonnolliset, filosofiset ja eettiset traditiot pohjautuvat myötätunnon periaatteeseen.
Ehdotan, että luet ensin koko ohjelman läpi nähdäksesi, mihin olet ryhtymässä ja mitä tavoittelemassa. Palaa sitten alkuun. Jokainen askel rakentuu kumulatiivisesti aikaisemmissa vaiheissa opittujen harjoitusten ja niiden myötä jo syntyneiden uusien tapojen muodostamalle pohjalle. Älä jätä mitään vaihetta väliin, sillä jokaisella askelella on merkityksensä prosessissa. Äläkä ota seuraavaa askelta ennen kuin edellisessä vaiheessa suositelluista harjoituksista on tullut osa päivärutiinejasi. Ei ole mitään kiirettä. Tasapuolinen ja universaali rakkaus ei synny yhdessä yössä. Asioiden odotetaan usein tapahtuvan välittömästi. Ihmiset kaipaavat silmänräpäyksessä tapahtuvaa muutosta ja valaistumista. Tämä selittää niiden televisio-ohjelmien suosion, joissa luodaan uusi puutarha, huone tai kasvot muutamassa päivässä. Mielen ja sydämen johdattaminen uusille teille vie kuitenkin kauemmin. Senkaltainen muutos tapahtuu hitaasti, epädramaattisesti ja vähän kerrallaan. Jokaisen askelen ottaminen vaatii edellistä enemmän. Mutta jos noudatat ohjelmaa askel askelelta, saat huomata, että alat nähdä maailman, itsesi ja muut uudessa valossa.
Suom. Niina Saikkonen
Armstrong, Karen Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään
Entisen nunnan, maailmankuulun uskontotieteilijän käytännönläheinen opas parempaan elämään.
Myötätunto on viritetty aivoihimme perusominaisuudeksi. Silti siitä vievät jatkuvasti voiton itsekkyys ja muut selviytymiskamppailussa kultaakin kalliimmaksi koetut kovat arvot.
”Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” on Armstrongin 12-osaisen ohjelman lähtökohta. Hän haastaa pohtimaan, olisiko meidän mahdollista asettaa muiden tarpeet omiemme edelle. Mitä jos ”Minä” siirtyisikin hetkeksi taka-alalle? Armstrongin mukaan tilalle nousevat lempeys ja armeliaisuus, jotka tekevät jokapäiväisestä elämästä onnellisempaa ja todella muuttavat maailmaa.
Karen Armstong (s. 1944) on entinen katolinen nunna ja nykyisin maailmankuulu uskontotieteilijä, jota pidetään alalla lähes brändinä. Hän on vastaanottanut lukuisia palkintoja ja kirjoittanut kirjoja kristinuskosta, buddhalaisuudesta ja islaminuskosta.



