Tekstinäyte

Teatteri Jurkan tarinan tekee poikkeukselliseksi moni asia. Vaikka aikakausi 1950-luvulla oli pienen teatterin perustamiselle otollinen, tarvittiin ideoiden toteutuksessa olosuhteiden lisäksi määrätietoisia yksilöitä. Tarvittiin kaksi sinnikästä oman tiensä kulkijaa, kaksi naista, rohkea äiti ja itsenäinen tytär, Emmi ja Vappu Jurkka. Kahden näyttelijän käynnistämä hanke oli vastaus ajan hengelle aikakaudella, jolloin naisjohtajuuskaan ei vielä ollut kovin tavanomaista.

Teatteri, jonka johtajina melkein koko sen historian ajan ovat toimineet naisnäyttelijät, on jo poikkeuksellinen ilmiö. Mutta vielä erityislaatuisemmaksi asian tekee se, että teatteri on ollut saman, ammattimaisista teatteritaiteilijoista koostuvan perheen hallussa ja ylläpitämä peräti kolmen sukupolven ajan. Ilmiön ainutlaatuisuutta todistaa sekin, että epävirallisissa keskusteluissa amerikkalaisten ja englantilaisten teatteritutkijoiden kanssa on käynyt ilmi, ettei ainakaan heidän tietojensa mukaan vastaavanlaista teatteria esiinny edes Yhdysvalloissa tai Englannissa.

Suomessa on monia yleisön rakastamia teatterisukuja ja -perheitä, joiden toinen ja kolmaskin polvi jatkaa työtään teatteritaiteen parissa. Tunnetuimpia heistä ovat Jurkkien ja Tuomien ohella muun muassa Elstelät, Kahrat, Kinnuset, Pöystit, Palot ja Valkamat, Raninit, Rinteet ja Roineet sekä Salmiset. Teatterisuvuista Jurkat ovat itseoikeutetusti Suomen tunnetuimpien ja vahvimpien joukossa. Vain Jurkilla on ollut halua perustaa oma teatteri ja ottaa kantaakseen kaikki se vaiva, mitä oman teatteriyrityksen ylläpitämiseen ja omistamiseen liittyy.

Kumpikaan taiteilijoista ei viihtynyt laitosteattereissa eikä toisaalta sopeutunutkaan niiden ilmapiiriin. Kumpikin oli lähtenyt pois turvallisista työpaikoista. Taiteellisten tavoitteiden saavuttaminen henkilökohtaisella tasolla oli molemmille elintärkeää, ja niihin yltäminen laitosteatterissa oli osoittautunut hankalaksi. Taiteellisen työskentelyn ehdot eli vapaus tehdä työtä omilla ehdoilla olivat molemmille paljon merkityksellisempiä kuin saavutettu julkinen menestys.

Samoihin aikoihin saapui Saksasta Vappu Jurkalle teatterihistoriallisesti merkitsevä kirje. Kirje oli hänen ystävättäreltään ja kollegaltaan, näyttelijä Tiina Rinteeltä. Aivan kuin monessa draamassakin kirje aikaansai kohtalokkaan käänteen sekä vastaanottajan että hänen äitinsä elämässä. Tiina Rinne kirjoitti, miten valtavan elämyksen hän oli kokenut erään huoneteatterin esityksessä. Esitystä näyteltiin ihan tavallisessa huoneessa, jonka laitoja ympäröi viidenkymmenen paikan katsomo. Theater im Zimmer -huoneteatteriesityksestä kertonut viesti vaikutti sähköiskun tavoin Vappu Jurkkaan. Hän välitti heti ahaa-elämyksensä Emmi Jurkalle hyvällä menestyksellä: "Hyvä Jumala, tehdään Suomeen huoneteatteri! Ja siitähän Emmi innostui." Innostuksen voi ymmärtää hyvin, koska Emmi Jurkan päässä oli kertoman mukaan syntynyt "jonkinlainen epämääräinen ajatus" samanaikaisesti.

Teatteri osoitti pioneerihenkeä monien aikaisemmin tuntemattomien käytäntöjen aloittajana.

Erityisesti vahvat naismonologit komedioiden ohella ovat olleet yksi Teatteri Jurkan tavaramerkki aivan sen alkumetreiltä. Emmi Jurkka oli kiertänyt monologiohjelmistollaan jo kauan ennen Jurkan perustamista, ja monologit vakiinnutettiin myös huoneteatterin ohjelmiston pysyväksi osaksi alusta pitäen. Vappu Jurkan intensiiviset monologit ovat herättäneet ansaittua huomiota. Voi jopa sanoa, että ne ovat Vapun brändi.

Jurkan huoneteatterin historian tarkastelu nostaa erityisesti esiin näyttelijäntaiteen ja sen uudistamiseen liittyvät näkökulmat. Jurkka toimi pioneerina uudenlaisen läheisessä vuorovaikutuksessa katsojaan olevan näyttelijäntaiteen kehittäjänä. Pyrkimykset olivat enemmän sisäsyntyisiä, omaa tekemisen vapautta painottavia kuin ulkopuolelta tulevien tavoitteiden toteuttamista esimerkiksi kilpailutilanteen sanelusta.