"Silloin kun en improvisoinut, epäonnistuminen oli maailman hirvein asia."
(Outi Mäenpää)
"Ihmisethän ovat kaiken aikaa tietoisia siitä, että lavalla oleva ihminen joutuu keksimään jatkuvasti siinä hetkessä. Osa sitä viehätystä on tietysti se, että jokaisessa esityksessä on hetkiä, jotka eivät onnistuneet. Yleisö tuli tietoiseksi siitä, että se voi myös mennä ihan pieleen. Sitten kun jokin onnistuu, se on samanlainen nautinto kuin urheilukilpailuissa, että joku hyppää riman yli pudottamatta sitä."
(Kari Heiskanen)
"Hauskinta mitä voi housut jalassa tehdä."
(Keijo Kumanto)
"Improvisaatioteatteri on minulle teatterin peruskivi. Se on suuri lahja, joka on aina ollut olemassa. Se on kansainvälistä kieltä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ja haluaisin korostaa sitä, että improvisaatio ei ole jotain "jonka jotkut osaavat luonnostaan" ja "minähän en osaa", vaan siihen on olemassa opittavissa olevia harjoitusmetodeja."
(Eija Ahvo)
"Nämä improleikit ovat elämän suola. Minulle kaikki työyhteisöt ovat kuin leikkikenttiä. Jos leikkikentällä ei huomioi toisia, syntyy heti ongelmia. Jos kieltäminen eli torjunta on päällimmäisenä, niin leikki ei suju. Tämä torjunta tai hyväksyntä -asetelma on improvisaation ja improvisaatioteatterin peruslähtökohta."
(Eija Ahvo)
"Uskon, että on nautinnollista jakaa epäonnistumisen pelko ja seurata sitä, että ihminen ei rankaise itseään. Uskon, että esitys on yleisölle myös matka: kukaan ei voi tietää, mihin se johtaa. Katsoja tulee tietoiseksi, että ei tiedä, mihin tämä johtaa ja on kuitenkin mukana yhteisessä hetkessä, luomassa jotain, josta tietoisiksi tulemme vain me, katsojat ja näyttelijät."
(Outi Mäenpää)
"Improssa kiinnosti ja sai jatkamaan kaikki. Minulle siinä oli ennen kaikkea kysymys siitä, että se oli niin äärettömän hauskaa ja niin vapauttavaa. Oppi nauramaan itselleen ja oppi hyväksymään asioita sitä kautta."
(Eeva Litmanen)
"Kun katsoja menee seuraamaan näytelmää ja upeaa näyttelijäsuoritusta, hän ajattelee: "olipa mahtavaa, en ikinä pystyisi tuohon". Mutta kun hän katsoo improvisaatioteatteria, hän voi ajatella: "olipa hirveää, minäkin pystyisin tuohon"."
(Shawn Kinley)
Improvisaatio opettaa ihmistuntemusta ja ennen kaikkea hyväksyntää ja jotenkin sellaista suhtautumista omiin ideoihin, että eivät ne nyt aina ole niin erinomaisia. Muiden ideat ovat yhtä hyviä, ellei parempia. Itseään ei saa kuitenkaan hävittää. Tässä pitää ottaa hirmu vastuu, olla rohkea ja antaa muille, ja se ei tapahdu sillä tavalla, että on vain kädet auki ja ottaa muilta. Pitää olla aktiivinen ja kantaa vastuu muista."
(Kari-Pekka Toivonen)
"Improvisointiin liittyvä tahaton tilannekomiikka aiheuttaa sen, että kaikki improvisaatioteatteri leimautuu helposti pelkäksi hauskuuttamiseksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Taidemuoto tarjoaa puitteet sekä nopeiden sketsien väännölle että pitkien, vakavien tarinoiden kertomiselle."
(Pia Koponen)



