Tekstinäyte
?John Kennedyn ampui mies nimeltä Harold Canvera. Hän asui Chicagon Fullerton Avenuella lähellä Seminary-ravintolaa, jossa sinä ja Simon keskustelitte ensimmäisen kerran Simonin numerologisista teorioista. Dillinger oli muuttanut joksikin aikaa niille tienoin viisikymmentäluvun lopulla, koska hän halusi käydä muistelemassa vanhoja hyviä aikoja Biograph-teatterissa, ja Canvera oli hänen vuokraisäntänsä. Hyvin tervejärkinen, tavallinen, melko pitkästyttävä kaveri. Vuonna 1963 John näki kuitenkin Dallasissa, kuinka Canvera ampui presidentin pään hajalle ennen kuin Oswald tai Harry Coin tai se Mafian kätyri ehtivät laukaista aseitaan.? Hagbard keskeytti tarinansa ja sytytti sikarin.
?Tutkimme Canveraa jälkeenpäin kuin avaruudesta saapunutta elämänmuotoa. Voit varmaankin kuvitella, kuinka perinpohjaista työtä me teimme. Siihen aikaan hän ei ollut lainkaan kiinnostunut politiikasta, mikä hämmensi meitä hitosti. Kävi ilmi, että Canvera oli sijoittanut aika lailla rahaa Blue Sky -yhtiöön, joka valmisti matalan painovoiman planeetoille laskeuduttaessa käytettäviä laitteita. Se tapahtui aivan 50-luvun alussa. Lopulta Eisenhowerin nuiva suhtautuminen avaruusohjelmaan pudotti yhtiön osakkeiden arvon pohjalukemiin, ja Canvera myi osakkeensa ja kärsi valtavan tappion. Sitten Kennedy astui virkaan ja julisti, että Amerikka lähettäisi ihmisen Kuuhun. Canveran myymät osakkeet olivat yhtäkkiä miljoonien arvoisia. Hänen aivoissaan napsahti ? siinä kaikki. Kennedyn tappaminen ja onnistunut pakeneminen paikalta saivat hänet sekoamaan. Hän hurahti joksikin aikaa spiritualismiin, liittyi myöhemmin erääseen todella vainoharhaisista Valaistuneiden vastaisista järjestöistä ja pyöritti puhelinpalvelua, joka levitti HUORAn propagandaa?.



