1. Johdanto: Hyvää taloutta etsimässä

Suklaapatukka ja talouden arvot

Suomalaisen kaupan hyllylle saapuu uusi suklaapatukka. Tämä tapahtuma on arkipäiväinen, arkipäiväisyydessään lähestulkoon huomaamaton. Mitä tästä tapahtumasta pitäisi ajatella? Suurin osa ihmisistä vastaa suoralta kädeltä, että ei yhtään mitään. Onhan kyse vain yhdestä suklaapatukasta kaupan hyllyllä. Jos joku pitää kyseisestä patukasta ja on valmis ostamaan sen, hyvä niin. Jos joku ei pidä, hänen ei tarvitse ostaa sitä. Asiaan ei liity suurta dramatiikkaa tai moraalista pohdintaa, ja sillä siisti. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että pidämme suklaapatukan ilmestymistä markkinoille pienenä asiana. Pidämme joitakin tapahtumia yhdentekevinä aina joillakin tietyillä kriteereillä, aivan kuten pidämme toisia tapahtumia merkittävinä toisilla kriteereillä.

Suklaapatukan ilmestymistä kaupan hyllylle pidetään vähäpätöisenä asiana ainakin siksi, että mahdollinen ostaja havaitsee sen vain yksittäisenä taloudellisena ilmiönä, joka ei erityisen laajasti vaikuta hänen elämäänsä saati sitten koko maailmaan. Mutta onko kyseinen ilmiö todella niin vähäpätöinen? Ostamme suklaapatukan rahalla, jonka olemme saaneet tekemällä työtä, ansaitsemalla sosiaalietuuksia tai vaikkapa osinkoina. Kaupassa, josta suklaapatukan ostamme, on töissä monia palkansaajia. Kauppa taas ostaa ja hankkii tuotteensa vähittäiskauppaan erilaisilta tukuilta, jotka puolestaan ovat ostaneet ja rahdanneet tuotteensa mahdollisesti jopa maapallon toiselta puolelta. Tuotteiden tuotantoon taas on osallistunut valtavia määriä ihmisiä ja koneita. Kun asia esitetään tällä tavalla, ei suklaapatukka enää vaikuta niin vähäpätöiseltä asialta.

Lähes kaikki talouden tapahtumat ovat hyvin monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, joissa lukemattomat ihmiset, organisaatiot, teknologiat ja monet muut tekijät kohtaavat toisensa. Tällaiset kytkökset saavat suklaapatukan kaltaiset pienen pienet yksiköt näyttämään paljon tärkeämmiltä kuin vain kuluttajan valintoina muiden joukossa. Filosofi G. W. Leibniz (1995 [1714]) kutsui tällaisia toisiinsa loputtomasti liittyviä ja erilaisia ilmiöitä ympärilleen kerääviä kokonaisuuksia ”monadeiksi”, joissa jokainen suklaapatukan kaltainen pieni yksikkö voi kantaa sisällään koko maailman. Nykyaikaiset kulttuuriteoreetikot sanoisivat saman asian siten, että jokainen kulttuuri voidaan ”lukea auki” sen tuottamasta yksittäisestä objektista.

Mikään yhteiskunnallinen ilmiö tai asia ei siis ole niin pieni tai muusta maailmasta irrallinen kuin ensi silmäyksellä saattaisi vaikuttaa. Mutta miksi jokin asia sitten ymmärretään ja miksi se pitäisi ymmärtää vähäpätöisenä tai irrallisena? Miksi meidän pitäisi palauttaa uuden suklaapatukan taustalla olevat lukemattomat prosessit ja tapahtumat pelkästään siihen, että voimme ostaa uuden patukan vanhojen ohella? Miten olemme päätyneet omaksumaan tällaisen ajattelutavan?

Ehkä tärkeintä on kysyä, miksi suklaapatukan taustalla olevia prosesseja tulisi ylipäätään arvottaa patukan ostopäätöksessä. Kun alamme tarkastella suklaapatukan taustalla olevia prosesseja, voimme huomata niiden sisältävän hyvin monenlaisia asioita, jotka sisältävät toiminnan arvottamista hyvin erilaisista lähtökohdista. Kaakaopapujen poimijat, maanomistajat, väliportaan ostajat ja jalostajat muodostavat valtavan, tuhansien ihmisten ja kymmenien yritysten muodostaman ketjun. Ketjun sisällä tuloja jaetaan logiikalla, jossa on kaikuja kolonialismin aikaisista järjestelyistä. Kaakaopapujen poimija voi esimerkiksi olla lapsi tai orja – tai molempia. Kaakaon hankinta sisältää siis monia vallankäyttöön ja rahan jakamiseen liittyviä arvokysymyksiä. Suklaapatukkaan tarvitaan myös muun muassa maitoa. Maidontuotantoon liittyy eläinoikeuskysymyksiä, maataloustukipolitiikkaa, ostajaorganisaatioiden monopoliepäilyjä ja monia muita suuria eettisiä ja poliittisia kysymyksiä, jotka ovat olleet läsnä eurooppalaisessa päivänpolitiikassa jo vuosikymmenten ajan.

Suklaapatukan raaka-aineiden kuljetus vaatii maailmanlaajuisen rahti- ja kuljetusjärjestelmän. Tällaista järjestelmää ei voida arvioida ilman, että pohtisimme esimerkiksi meriliikenteen kansainvälistä sääntelyä, rahdin ekologisia seurauksia tai julkista satamainfrastruktuuria koskevia investointipäätöksiä. Kansainvälisen tavarakaupan sopimukset säätelevät ehtoja, joilla kaakaopapuja voidaan tuoda maahan: onko tuonnille kiintiöitä, tullimaksuja tai muita vastaavia rajoitteita. Asiaan vaikuttaa myös se, onko kauppa kahden eri osapuolen välinen vai yhden kansainvälisen yrityksen sisäinen toimi. Konsernin sisäisellä kaupalla voidaan nimittäin siirtää yrityksen voittoja ja sitä kautta veronmaksua eri maihin. Suklaapatukalla näyttäisi olevan siis suoria yhteyksiä jopa valtioiden mahdollisuuksiin harjoittaa verotusta ja olla ylipäätään olemassa.

Kun raaka-aineet alkavat ovat kasassa yhdessä paikassa, pitää itse suklaapatukka vielä valmistaa. Makeisteollisuuden toimintaan liittyy lukemattomia eettisiä ja poliittisia kysymyksiä vuorotyön sopivasta palkkauksesta riittäviin hygieniastandardeihin. Suklaapatukan lanseeraamisessa mainostoimiston tehtävänä taas on pyrkiä yhdistämään tuotteisiin uusia merkityksiä ja mielikuvia myynnin edistämiseksi. Suklaapatukat täytyy tietenkin saada myös tuottajalta kauppoihin. Logistiikkaketjut ovat Suomessa hyvin monimutkaisesti säädeltyjä ja organisoituja. Vähittäiskaupat ja niitä hallitsevat jättimäiset kauppaketjut taas ovat Suomessa eräänlaisia kartelleja. Kauppaketjun päätös ottaa valikoimaan yksi suklaapatukka ja jättää toinen pois ratkaisee suoraan sen, mitkä suklaantuottajat menestyvät ja mitkä eivät. Kauppaketjuilla on myös monia kytköksiä valtakunnan ja paikallistason poliitikkoihin, jotka istuvat ketjujen hallinnossa.

Kun uusi suklaapatukka tulee markkinoille, on siis tapahtunut hyvin paljon asioita, joihin täytyy ja on otettu kantaa moraalisesti ja poliittisesti. Näitä asioita on myös päätetty kontrolloida monien erilaisten keinojen avulla. Jotta voisimme arvioida, pidämmekö uuden suklaapatukan ilmestymistä kaupan hyllylle hyvänä vai pahana asiana, on meidän väistämättä otettava pohdinnassamme huomioon valtava määrä kysymyksiä, kuten tuotantoketjujen tulonjako, kauppojen eettiset hankintakriteerit, ekologiset ja eläintensuojelulliset kysymykset tai vaikkapa kauppojen omistusmuotoon liittyvät kysymykset. Tämän johdosta tuntuu omituiselta, että alkaisimme arvottaa suklaapatukkaa vain ostopäätöksen kautta yhtenä kaupasta saatavana vähäpätöisenä hyödykkeenä muiden joukossa.

Kaikki eivät tietenkään pidä suklaapatukan ostamista vähäpätöisenä tai moraalisesti yhdentekevänä asiana. Intohimoiset suklaanystävät voivat nauttia uudesta tulokkaasta niin paljon, että ovat oman nautintonsa vuoksi valmiita unohtamaan kaikki moraaliset kysymykset, kuten eläinten tai kaakaota poimivien ihmisten kohtelun. Toiset taas voivat pitää suklaapatukan ostamista sellaisenaan tuomittavana asiana, koska patukat edustavat uhkia ympäristölle ja köyhän Etelän ihmisten riistoa, vaikka pitäisivätkin suklaasta. Jotkut ihmiset siis arvottavat suklaapatukkaa sen lopputuotteen ja ostajan valintojen näkökulmasta positiivisesti ja jotkut negatiivisesti.

Emme halua esimerkillämme kolkutella kuluttajan omaatuntoa tai pitää uuden suklaapatukan saapumista markkinoille lähtökohtaisesti pahana asiana. Päinvastoin. Tarkoituksenamme on ollut osoittaa, että tapahtuma on niin monimutkainen, ettei yksikään uusi suklaapatukka voi olla yksinkertaisessa mielessä hyvä tai paha. Esimerkki nostaa vain ilmaan kysymyksen siitä, millä tavalla ja millä perusteilla pidämme talouden ilmiöitä eettisesti tietynlaisena asiana. Kuten esimerkkimme osoittaa, voisimme ostopäätöksen sijaan tarkastella suklaapatukan hyvyyttä tuotannon, ympäristön, lainsäädännön, hankintakriteerien, kuten kymmenien muidenkin näkökulmien kautta. Mielenkiintoisen esimerkistä tekee se, että suurin osa ihmisistä mitä todennäköisimmin pitää suklaapatukan ostamista eettisesti vähäpätöisenä ilmiönä, oli syy tähän mikä tahansa. Mutta entä jos ajattelemme muita talouden ilmiötä, kuten pankkitoimintaa, työntekoa tai verotusta? Päteekö sama vähäpätöisyys koko talouteen – onko koko talous ”vain taloutta”?

Monet vastaisivat, että näin todella on. Päättäjät hahmottavat entistä suuremman osan yhteiskunnallisista kysymyksistä taloudellisiksi poliittisten sijaan, jolloin eettisistä kädenväännöistä tulee teknisiä ja kuluttajien valintoihin liittyviä, varsin vähäpätöiseltä näyttäviä kysymyksiä (ks. Teivainen 2002). Eettiset ja poliittiset kysymykset eivät tällöin katoa minnekään, kuten esimerkkimme osoitti. Asiat vain esitetään retorisesti sillä tavalla, että niihin ei liittyisi suuria eettisiä ja poliittisia kysymyksiä. Emme välttämättä ole valmiita hyväksymään kaikkea talouden piirissä tapahtuvia asioita, kuten suklaapatukan kohdalla orjatyövoiman käyttöä, vaikka hahmottaisimme asian vähäpätöisenä ostopäätöksenä. Suuri kysymys kuuluukin: miksi olemme omaksuneet tavan arvottaa suklaapatukan taustalla olevia prosesseja ostopäätöksen näkökulmasta ja miksi prosessien monista mahdollisista arviointiperusteista huolimatta toimimme juuri näin?

Tämän teoksen tehtävänä on etsiä vastauksia tähän tärkeään kysymykseen kahdesta näkökulmasta. Näistä ensimmäinen koskee sitä, millä tavalla taloutta arvotetaan. Millä perusteilla pidämme talouden ilmiöitä, kuten suklaapatukoiden tuotantoa ja kuluttamista, hyvänä tai huonona, oikeana tai vääränä, tärkeänä tai vähäpätöisenä, toivottavana tai epätoivottavana tai vaikkapa kannatettavana tai tuomittavana? Millä perusteilla taloutta sitten pitäisi arvottaa? Tämän teoksen ensimmäinen pääasiallinen tarkoitus on pohtia sitä, millaiset arvot nykyaikaisessa maailmantaloudessa vallitsevat, ja sitä, millä menetelmillä talouden etiikkaa voidaan parhaiten arvioida.

Toinen kysymys koskee talouspolitiikan sisäistämiä arvoja. Jos asiat esitetään niin, että ne kuuluvat eettisen harkinnan tai poliittisen päätöksenteon sijaan ”talouden” piirin, mitä tällä oikeastaan pyritään sanomaan? Moni on väittänyt, että talous on ”kadottanut” politiikan. Tämä pitää paikkansa vain siinä mielessä, että politiikka on kadonnut näkyvistä. Todellisuudessa politiikka ei ole kadonnut mihinkään. Talouteen liittyy aina päämäärien ja mahdollisen toiminnan raamien määrittelyä, sekä jatkuvaa kamppailua siitä, minkä ryhmän intressien pohjalta päätöksiä tehdään. Esimeriksi päätös ostaa suklaapatukka voidaan politiikassa esittää kunkin omaksi ostopäätökseksi, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että patukka kytkee valtavat ihmismassat osaksi huomattavan monimutkaisia yhteiskunnallisia vaihto- ja valtasuhteita, joita voidaan arvottaa lukuisilla eri tavoilla. Ellemme pohdi sitä, mihin suuntaan näitä suhteita halutaan kehittää, annamme muille voimille ja näkemyksille vallan yhteiskunnan kehittämiseen. Yhtenä teoksen tavoitteena on antaa vastauksia sille, mitä nämä voimat ja näkemykset ovat.