Julia Noussair nojasi kämmenillään kylpyhuoneen kaakeliseinään, painoi päänsä alas ja antoi veden valua ylitseen pieninä noroina. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli seisovansa lämpimässä kesäillan sateessa. Julia keskittyi kuuntelemaan ainoastaan sydämensä lyöntejä ja veden kohinaa. Toisin kuin vaikkapa suoritukseen valmistautuvan urheilijan, Julian täytyi työssään onnistuakseen saavuttaa tyyni ja odotukseton mielentila. Tähän kuului edessä olevien tilanteiden aiheuttaman hengenvaaran hyväksyminen. Hän työskenteli yhdessä poliisin tarkoin varjelluista peitetoimintayksiköistä.

Julia veti suihkukopin oven auki ja astui peilin eteen vesipisaroiden helmeillessä maitokaakaon värisellä iholla. Hän pyyhkäisi heijastuksensa esiin höyrystyneestä lasista. Se oli kolmekymmentäviisivuotiaan egyptiläis-suomalaisen naisen heijastus. Hieman alle 170 senttiä pitkä vartalo oli klassisen naisellinen mutta ryhdikäs ja jäntevä kuin pitkän matkan juoksijalla. Jadenvihreissä silmissä oli viehättävän veijarimainen katse, ja kulmakarvat kaartuivat niiden ylle kuin siivet. Huulet osasivat paljastaa hurmaavan hymyn, mutta se ilme ei kuulunut rooliin, jonka puitteissa Julia aikoi taas toimia.

Hän katsoi peilikuvaansa syvälle silmiin: hänen oli jälleen aika löytää niiden takaa toinen henkilöllisyys, jonka elämää hän oli elänyt kohta kahden kuukauden ajan. Julia veti kastanjanruskean tukkansa päätä myöten taakse. Hän oli jo tottunut juuri ja juuri solisluita koskettaviin hiuksiinsa, jotka muutama kuukausi sitten olivat olleet puolet pidemmät. Meikin käyttö ja se huoliteltu ulkonäkö, jotka Julialle olivat muutoin itsestäänselvyyksiä, eivät kuuluneet hänen roolihahmolleen.