Vaimo on sanonut aivan samaa joskus nähdessään minut pari päivää röpötelleenä. Ne päiväkirjat on totta, tai oikeastaan siellä on jarrua. Enhän minä voi kaikkea kertoa – mitenköhän tämän sanoisi silleen kivasti? Jos minä vaikka syyllistyn aviorikokseen, en kehtaa sanoa sitä suoraan, tai jos basisti tai rumpali tekee sen. No, eihän me tietenkään sellaiseen syyllistytä, uskovaisia miehiä kaikki. Mutta teksteissä on vähän jarrua.
Spitz, Marc Green Day – Kolmen soinnun supertähdet
Punkin supertähtien nousu, tuho ja nousu.
Yhdysvaltalainen punkrocktornado Green Day breikkasi kaksi kertaa vuosikymmenen aikana. Ensimmäisen läpimurtonsa myötä se todisti, että punk ei suinkaan ole kuollut, ja toisella läpimurrollaan se osoitti, että Green Day ei suinkaan ole kuollut vaan entistä tiukemmassa iskussa.-
Kun Green Dayn ensimmäinen läpimurtoalbumi Dookie ilmestyi 1994, nuoren lujaa soittavan kolmikon kaupalliset näkymät vaikuttivat sangen rajallisilta, mutta albumista tuli hitti ympäri maailman. Vuosituhannen vaihteessa yhtye näytti olevan kohtalokkaassa laskukierteessä, mutta vuonna 2004 se iski takavasemmalta julkaisemalla -poliittisesti provokatiivisen rockoopperan American Idiotin.
Valaisevassa historiikissaan maineikas rockjournalisti Marc Spitz kuvaa kiehtovasti altavastaajan matkaa menestykseen. Hän on kiertänyt bändin mukana ja saanut siltä lukuisia eksklusiivisia haastatteluja. Spitz tarjoaakin todellisen sisäpiiriläisen näkemyksen siitä, keitä Green Dayn jäsenet ovat, mistä he tulivat ja minne ovat menossa.
Green Day on kaupallisesti menestynein punkbändi kautta aikojen ja Helsingin Kyläsaaressa 8.6.2010 pidetyn suuren ulkoilmakonsertin pääesiintyjä.
”Green Dayn parhaiden biisien tapaan Marc Spitzin teksti on viileää, nopeaa ja tarttuvaa. Kolmen soinnun supertähdeton kattava kurkistus kulissien taakse punkrockin aatteisiin ja intohimoihin.” – Andy Greenwald, Nothing Feels Good: Punk Rock, Teenagers, and Emo

