Maailma järjestyksen kourissa
(ote artikkelista)
Syyskuun terrori-iskut eivät muuttaneet maailmaa, mutta ne
toivat välähdyksenomaisesti esiin sen valtavan epäsymmetrisyyden, joka on tunnusomaista vuoden 1989 jälkeen lähes pidäkkeettömäksi käyneen globaalistumisen muovaamalle uudelle maailmanjärjestykselle.
Iskuja luonnehdittiin "totaaliseksi maailmanlaajuiseksi mediatapahtumaksi" ("a total global media event"). Sitä ne epäilemättä olivatkin, mutta näkökulma on tällöinkin länsimainen ja pohjoinen. Sitä hallitsee meidän vauraan ensimmäisen maailmamme kapea ja itsekeskeinen näkemys. Kun olemme tottuneet tarkastelemaan koko planeetan elämää itsekkään hyötyajattelumme prisman läpi — mitä osoittaa sekin, että kutsumme sivilisaatiomme sisällissotia korskeasti maailmansodiksi — tällainen isku pimeästä, kuin deus (tai tässä yhteydessä ehkä paremminkin satana) ex machina, oli erityisen järkyttävä. Samalla se oli tavallaan muistutus siitä, että olemme ehkä vihdoin astumassa todelliseen maailmanhistoriaan, hyvässä ja pahassa.
Tämä spektaakkeli sysäsi liikkeelle voimia, jotka olivat odottaneet tilaisuuttaan. Se myös vahvisti sitä kuvaa, jonka varsinkin Michael Hardt ja Antonio Negri antavat teoksessaan Empire (Harvard University Press, 2000). Teoksen mukaan maailman hallinnan avaimet ovat pommi (kylmän sodan kauhun tasapainon jälkeen ainoan supervallan mahdollisuus tuhota elämä maapallolta), raha (globaalistuvat pääomamarkkinat) ja eetteri (keskittyvä, viihteellistyvä ja yhdenmukaistuva tiedonvälitys). Kaikkien näiden taustalla on heidän mukaansa pelko.
Fundamentalismin uhka Euroopassa ei kuitenkaan ole juuri millään tavoin kasvanut. Pikemminkin olemme tulleet kipeästi tietoisemmiksi oman materialistisen maailmankuvamme onttoudesta ja arvonihilismistä. Sen sijaan, että silmämme olisivat avautuneet näkemään maailman todellisen kärsimyksen geopolitiikan, niin kuin ehdin hetken toivoa heti syyskuun iskujen jälkitunnelmissa, olemme vahvistaneet omien yhteiskuntiemme globalisaation vääristymistä versonneita ja muukalaisvihaa lietsovia ääriliikkeitä.
Matti Wuori



