***

Tekstinäyte

Viisi tasaisin väliajoin otettua kuvaa. Ensimmäisessä rakennus on vielä pystyssä. Toisessa kuvassa se on kallistunut 80 asteen kulmaan. Sitten 75 asteen kulmaan. Neljännessä kuvassa rakennus on 45 asteen kulmassa ja tornitalo on pienellä kaarella, koska rakenteet ovat antaneet periksi. Viimeisessä kuvassa pilvenpiirtäjän kaikki satayhdeksänkymmentäyksi kerrosta ovat romahtaneet kansallismuseon päälle, joka on Tylerin varsinainen kohde.
"Tämä on meidän maailmamme nyt, meidän maailmamme", Tyler sanoo.
Jos tietäisin mitä tästä kaikesta seuraa, olisin enemmän kuin mielelläni kuollut ja taivaassa juuri nyt.
Seitsemän minuuttia.
Parker—Morris-pilvenpiirtäjän katolla Tylerin ase suussani. Kun kirjoituspöytiä, arkistokaappeja ja tietokoneita syöksyy meteoreina väkijoukkoon, rikotuista ikkunoista nousee savua ja räjäytystiimi katsoo kelloa kolmen korttelin päässä, minä tajuan tämän kaiken: aseessa, anarkiassa ja räjähdyksessä on oikeasti kysymys Marla Singeristä.
Kuusi minuuttia.
Meidän kuviomme on tavallaan kolmiodraama. Minä haluan Tylerin. Tyler haluaa Marlan. Marla haluaa minut.
Minä en halua Marlaa eikä Tyler halua minua lähelleen, ei enää. Tässä ei ole kysymys rakkaudesta joka liittyy välittämiseen. Tässä on kysymys omaisuudesta joka liittyy omistussuhteeseen.
Ilman Marlaa Tylerilla ei ole mitään.
Viisi minuuttia.
Ehkä meistä tulee legendoja, ehkä ei. Ei tule, minä sanon, mutta odottakaapa.