Kerro kaverilleKärsimys tiivistyy ihmismielessä ajattomaksi hädäksi. Samalla on pakko esittää tärkeä kysymys: mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Valitettavaa kyllä, lisäämme murheitamme entisestään kiistelemällä niiden tarkoituksesta. Uskonto eri muodoissaan on tarjonnut valtaosan vastauksista kärsimyksen asettamaan kysymykseen. Paradoksi on siinä, että kiistanalaisuudessaan uskonto vain kärjistää ongelmaa, jota se niin itsevarmasti pyrkii puolestamme ratkaisemaan. Siksi monet nykyiset ajattelijat eivät ainoastaan hyljeksi uskontoa vaan pitävät sitä syypäänä useimpiin ihmiskunnan vitsauksiin. Tästä aiheesta kiistellään paraikaa erityisen ikävään sävyyn, ja siksi kaipaisinkin väittelyyn enemmän malttia ja suopeutta.
Käsittääkseni on neljä tapaa suhtautua ongelmaan, jonka elämä kärsimyksineen asettaa ihmisen ratkaistavaksi. Kun aihe on näinkin epävarma ja spekulatiivinen, erilaiset suhtautumistavat sulautuvat luonnollisesti toisiinsa muodostaen jatkumon, josta erottuu lukemattomia vivahteita ja muunnelmia. Neljä päätyyppiä kannattanee kuitenkin määritellä melko selvärajaisesti, kunhan samalla muistetaan, ettei mikään inhimillinen ole todellisuudessa niin pelkistettyä kuin miltä tämä kuulostaa. Sana, joka leijuu koko tämän aihepiirin yllä, on tarkoitus. Yleensä ajatellaan, että jotta jokin voisi tarkoittaa jotakin, täytyy olla joku, joka tarkoittaa. Ensimmäinen kysymys kuuluukin, onko olemassa jokin maailmankaikkeuden ulkopuolinen tarkoittaja, josta voidaan saada tietoa.
Esimodernin ajan tyypillinen vastaus tähän kysymykseen oli, että tuo suuri tarkoittaja on Jumala. Noihin aikoihin oli itsestään selvää, että koska mikään ei synny tyhjästä, luonnolla täytyy olla sekä tarkoittaja että luoja. Kuka itse luojan oli luonut, olikin jo kinkkisempi kysymys, ja niin päätettiin, ettei häntä ollut luotu: hän oli itsessään oleva, aluton ja loputon. Sitä tarkoitti "Jumala". Koska olen kyllästynyt tähän paikoillaan junnaavaan väittelyyn, en edes yritä sanoa, kuka on nykyisessä vastakkainasettelussa oikeassa ja kuka väärässä. Sen sijaan pyrin kuvaamaan, mitä ihmiset aiheesta ajattelevat. Sanon mieluummin "näin näistä asioista ajatellaan" kuin "näin niistä pitäisi ajatella". Tämä on siis aikomukseni, mutta pohjustukseksi on vielä esiteltävä eräs ajatusmalli.
Selittääkseni mistä on kysymys käytän apuna vertausta radiosignaalista. Ennen kuin digitaaliradio teki kaiken kristallinkirkkaaksi, moni tuskaili pitkillä ajomatkoilla hakiessaan lähettimestä parasta signaalia. Jokainen muistaa, miten turhauttavaa oli, kun signaali hukkui kokonaan laakson läpi ajaessa, ja miten se palasi taas, kun tultiin suureen kaupunkiin.
