Vaimo on sanonut aivan samaa joskus nähdessään minut pari päivää röpötelleenä. Ne päiväkirjat on totta, tai oikeastaan siellä on jarrua. Enhän minä voi kaikkea kertoa – mitenköhän tämän sanoisi silleen kivasti? Jos minä vaikka syyllistyn aviorikokseen, en kehtaa sanoa sitä suoraan, tai jos basisti tai rumpali tekee sen. No, eihän me tietenkään sellaiseen syyllistytä, uskovaisia miehiä kaikki. Mutta teksteissä on vähän jarrua.
Tikkanen, Petteri Eero
Vuoden 2010 Sarjakuva-Finlandia-voittaja!
Eeroa koetellaan. Ukki painostaa tuomaan tyttöystävän näytille. Kanerva on kasvanut pituutta, eikä se halua enää leikkiä. Miten ennen niin läheinen ystävä voi olla nykyään niin kaukainen? Kaiken lisäksi sillä on tissit.
Taiteen maisteri Petteri Tikkanen (s. 1975) on tehnyt sarjakuvia ja kuvituksia ammatikseen vuodesta 1996. Hänet on palkittu töistään useaan otteeseen. Kanerva-sarjan aiemmat osat ovat Kanerva - Lapsellisia kertomuksia, Kanerva ja yks juttu sekä Kanerva ja kirottu lokki. Eerossa näkökulma vaihtuu: Kanerva antaa tilaa toisen sukupuolen edustajalle.
"Eero loikkaa ulos lapsisarjakuvan kengistään." – Vesa Kärki, Kaleva
"Jos Eero ei saa seuraavaa Sarjakuva-Finlandiaa, niin se on aseellisen vallankumouksen paikka. Tai ainakin Matti Vanhasen pitää viimeistään silloin älytä erota." – Lumonetti.fi
"Kesäistä lämpöä, herkkää hahmokuvausta ja maagista arkea. Mitäpä muuta sitä voisi uudelta klassikolta toivoa." – Toni Jerrman, Tähtivaeltaja
"Tikkanen luo jokaiseen kuvaansa ainutlaatuisen läsnäolon tunnelman. Hän on täysin sinut luomansa maailman kanssa." – Vesa Kärki, Kaleva

