Kiusoittelun historia

Kulta-aika

Kun 1920- ja 1930-lukujen burleskikuningatar  Ann Corio antoi 1960-luvun revyylleen nimen  This Was Burlesque, hän ilmoitti julkisesti sen, minkä suuri yleisö jo tiesi: burleski oli kuollut. Se oli menettänyt alkuaikojen viehätysvoiman ja koomisuuden ja muuttunut rankoiksi ja suoraviivaisiksi alastonesityksiksi, jotka edelsivät moderneja strippiklubeja.

Corio oli tähti burleskin kulta-ajaksi kutsuttuna aikakautena. Tuolloin jokaisessa suurkaupungissa oli monia burleskipaikkoja, ja burleskitähdet tekivät kiertueita, esiintyivät täpötäysille saleille ja tienasivat huippupalkkioita. Koomikot naurattivat yhä tanssiesitysten välissä, ja teatraalinen tyylilaji piti kiinni seksikkään satiirin juuristaan.

Nämä juuret kasvoivat brittinäyttelijä  Lydia Thompsonin 1800-luvun lopulla istuttamasta siemenestä. Yhdessä  British Blondes -ryhmänsä kanssa Thompson valloitti amerikkalaiset lavat satiirisilla ja kaksimielisillä esityksillään sekä (aikakauteen nähden) paljastavilla asuillaan. Burleski oli olemassa jo ennen Thompsonia, mutta vain näytelmäparodioina, jotka sekoittivat klassista teatteria ajankohtaisten aiheiden humoristisiin kommentaareihin.

Thompsonin tanssiryhmä esitteli lavalla polven yläpuolelle jääviä hameitaan sekä vaaleanpunaisiin sukkahousuihin verhottuja sääriään. Ryhmä järkytti ja ihastutti newyorkilaista yleisöä käyttämällä niukkoja asuja, esittämällä klassisia miesrooleja ja ujuttamalla terävää satiiria kunniallisen tekstin rivien väliin. Seksikkään nokkeluuden tehokas ja teatraalinen sekoitus hurmasi yleisön. Ensimmäisellä esityskaudellaan Thompsonin seurue tuotti 54 487 dollaria kuukaudessa, enemmän kuin mikään New Yorkin teatteri kahtena edeltävänä vuonna.

Valloitettuaan New Yorkin vuonna 1868 Thompson lähti ryhmineen kiertämään Yhdysvaltoja Chicagon, New Orleansin, Saint Louisin, Cincinnatin ja muiden suurkaupunkien kautta ja muutti matkan varrella teatterin olemusta. Ryhmän vanavedessä toisetkin teatteriseurueet tajusivat burleskin massasuosion ja toivat burleskiesityksiä omiin teattereihinsa. Nämä kuitenkin alkoivat keskittyä nokkelien, miesten vaatteisiin pukeutuvien naisten sijaan seksikkäisiin asuihin ja siihen, mitä ne paljastivat.

Yleistymisen ja uutuudenviehätyksen haihtumisen myötä burleski siirtyi keski- ja yläluokkien viihdepaikoista työväenluokan pienempiin teattereihin. Se koki kaikelle massaviihteelle tyypillisen kohtalon – päättävässä asemassa olevia kiinnosti enemmän raha kuin burleskin taide, ja he tuntuivat uskovan, että yleisö saapui tyttöjen fyysisten ominaisuuksien eikä esitysten sisältöjen houkuttelemana.

Suomentanut Tytti Heikkilä.