Kun Bunny kääntyy Church Roadille, tiskijukka puhuu yhä Kylien kultalameisista mikrohousuista - että niitä säilytetään Australiassa jonkin museon lämpötilasäädellyssä holvissa ja että ne on tiettävästi vakuutettu kahdeksasta miljoonasta dollarista (suuremmasta summasta kuin Torinon käärinliinat). Bunny tuntee kännykkänsä värähtelevän ja läväyttää sen auki, vetää syvään henkeä ja puhaltaa keuhkoistaan hieman ilmaa ja kysyy:
"Mitä?"
"Kuunteles tätä."
Puhelu tulee Geoffreylta hänen toimistostaan. Geoffrey on Bunnyn pomo ja Bunnyn näkökulmasta lisäksi vähän surullinen tapaus,lihonut Western Roadilla sijaitsevassa hiirenkokoisessa toimistossa, melkein hitsautunut kiinni piinattuun toimistotuoliin, josta hän tuntuu poistuvan vain harvoin. Hyvännäköinen tyyppi ehkä miljoona vuotta sitten - hänestä on toimiston takaseinällä kuvia kehyksissä, hyväkuntoisena ja melkein komeana - mutta hänestä on sukeutunut siirappiääninen pervo joka hikoilee ja niiskuttaa ja nauraa nenäliinaan, jota hän aina heiluttelee nyrkissään teatraalisesti. Bunnyn näkökulmasta surullinen tapaus, mutta silti hän pitää Geoffreysta. Silloin tällöin Geoffreysta huokuu tietynlaista isällisyyttä, buddhamaista viisautta, jota Bunny huomaa ajoittain ottavansa vastaan.
"Kuulolla ollaan, Lihapulla", Bunny sanoo.

Geoffrey kertoo Bunnylle vitsin tyypistä, joka sekstaa tyttöystävänsä kanssa ja käskee hänen laskeutua kontilleen, koska haluaa puikottaa häntä perseeseen, ja tyttö sanoo että sellainen on vähän perverssiä, ja tyyppi sanoo että kaikkea sitä kuusivuotiaan suusta kuulee, ja Bunny sanoo: "Minä olen kuullut tuon."

Radiossa soi laulu, jota Bunny ei pysty tunnistamaan, ja yhtäkkiä koko juttu katoaa lähetyksen päälle ryöpsähtävään kohinaan ja Bunny läimäyttää radiota ja sanoo "Vittu!" saadessaan laitteen pauhaamaan raskasta klassista musiikkia. Se tuo mieleen tuomiopäivän pasuunan, joka ennakoi jotain kaameaakin kaameampaa. Bunny katsoo viistosti radioon. Se hirvittää häntä - aivan kuin se olisi itse valinnut sattumanvaraisesti mitä haluaa kuulla - ja hän vaientaa sen.
"Vitun radio", Bunny sanoo.
"Mitä?" Geoffrey sanoo.
"Tämä radio on..." Samassa Bunny kuulee tuolin voihkaisevan ja Geoffreyn avaavan oluttölkin.
"...perseestä."
"Ollaanko sitä tulossa toimistolle?" Geoffrey kysyy.
"Miksi tulisin?"
"Koska pomosi on yksinäinen ja täällä on jääkaappi täynnä olutta."
"Täytyy ensin käydä vilkaisemassa muijaa."
"No, sano terveisiä", Geoffrey sanoo ja röyhtäisee kumeasti.
"Joo."
"Kuule, joku nainen soitti tänne ja sanoi olevansa isäsi hoitaja tai jotain. Sanoi että sinun täytyy käydä isäsi luona. Jokin kiireinen juttu."
"Mitä? Hetikö?"
"Hei, minähän vain välitän viestin."

Bunny kääntyy Grayson Courtin etupihalle, napsauttaa kännykän kiinni ja pysäköi. Hän nousee autosta näytelaukkuineen takki olalla. Kanarialinnunkeltaisen paidan kainaloihin on muodostunut hikirenkaat (hän oli vaihtanut puhtaan paidan nussittuaan Riveriä), ja harppoessaan pihan poikki hän tuntee nivusissaan tuttua, ei epämieluisaa kiristymistä.

"Ehkä. Mutta vain ehkä", hän hyräilee ajatellen vaimoaan ja taputtaa otsallaan kiertyneenä ja koppavana sojottavaa, hiusvoiteella käsiteltyä kiehkuraa.
Hän alkaa nousta ulkoportaikon betoniaskelmia, ohittaa ensimmäisessä kerroksessa nuoren tytön, jolla on pikkuruinen homeenvärinen minihame ja valkoinen joustopuuvillainen paita, jossa lukee "FCUK KIDS". Hänen kasvoilleen on liimautunut neljätoistavuotias finninaamainen poika, jolla on sottaiset harmaat verryttelyhousut. Bunny panee merkille paidan pingottuneesta kudoksesta sojottavat pienet nänninpäät ja ohi mennessään kallistaa päänsä tytön korvanjuureen.
"Pidä varasi, Cynthia. Tuo piski näyttää saaneen tartunnan", Bunny sanoo.
Poika - pallea kuin pyykkilauta, ylävartalo valkoinen kuin kalan vatsa, olkapäät akneviitan verhoamat - sanoo: "Painu vittuun, mulkku."
Bunny räkyttää kuin koira.
"Hau! Hau! Hau!" hän sanoo puikahtaessaan porraskuiluun ja harppoo kaksi askelmaa kerrallaan.
"Tule tänne, senkin runkku!" poika sanoo kasvot kireinä ja aikoo lähteä hänen peräänsä.
Cynthia sanoo pojalle "Se on ihan okei tyyppi. Anna olla", paljastaa pitkät raudoitetut hampaansa ja upottaa ne nälkäisenä pojan kaulaan kuuluotaimen tai nahkiaisen tavoin.
Harppoessaan tasannetta ovelleen Bunny kaivaa taskusta avaimensa. Ovi on samaa kanarialinnunkeltaista kuin hänen paitansa, ja hänelle välähtää yhtäkkiä hetkeksi mieleen Libby kymmenen vuoden takaa, yllään Levikset ja kehäkukkapaita, kyykistyneenä maalaamaan ovea, hymyilemässä hänelle ja pyyhkäisemässä kämmenselällä hiussuortuvaa kasvoiltaan.

Kun Bunny avaa oven, asunnossa on hämärää ja kummallista, ja astuessaan sisään hän pudottaa näytelaukun kädestä ja yrittää ripustaa takin metalliseen koukkuun, jota ei enää ole. Se on katkaistu. Takki putoaa lattialle mustaksi läjäksi. Hän napsauttaa seinällä olevaa valokytkintä, mutta mitään ei tapahdu, ja hän huomaa että kattolampusta on irrotettu polttimo. Hän sulkee oven. Hän astuu eteenpäin ja silmiensä tottuessa hämärään tarkastelee yltynyttä sekasortoa hämmästyneenä.

Asunnossa palaa yksi ainoa tavallinen lamppu, hapsuinen varjostin mahdottoman vinossa asennossa, ja sen hennossa hohteessa hän näkee, että kalusteita on siirretty: esimerkiksi hänen nojatuolinsa on käännetty seinään päin kuin tuhma koululainen ja hylättyjen vaatteiden taakan alle hautautunut laminoitu pukeutumispöytä on ylösalaisin, jalat yhtä lukuun ottamatta katkaistuna, ja Bunnyn alushousut riippuvat ainoassa jalassa surullisena lippuna.
"Voi jeesus", Bunny sanoo.
Sohvapöydällä on korkea pino pizzalaatikoita ja kymmenkunta avaamatonta kahden litran cokispulloa. Bunny tajuaa vähitellen, että näköjään etenkin hänen omia vaatteitaan on viskottu ympäriinsä. Huoneessa on hapan, ällöttävä haju, jonka Bunny muistaa jostain yhteydestä mutta jota ei pysty tunnistamaan. "Hei, isä", kuuluu hiljainen ääni, ja yhdeksänvuotias poika ilmestyy yhtäkkiä asunnon pilkkoutuneen pimeyden keskeltä sinisissä sortseissa ja paljasjalkaisena.
"Voi vittu, natiainen! Pelästytit niin että meni paskat housuun!" sanoo pojan isä pyörähdellen suuntaan ja toiseen. "Mitä täällä on tapahtunut?"
"En minä tiedä."
"Miten niin et tiedä? Sinähän asut täällä, hitto vie! Missä äiti on?"
"Äiti meni makuuhuoneeseen ja pani oven lukkoon", sanoo Bunny Junior ja hieraisee otsaansa ja rapsuttaa sitten takareittään. "Ei suostu tulemaan ulos."
Bunny katselee ympärilleen, ja kaksi rinnakkaista ajatusta lyö häntä kuin puulla päähän. Ensiksi, että asunnon tila on hänelle henkilökohtainen asia, että se on viesti - hän huomaa nyt, että jotkin hänen vaatteistaan on silvottu tai revitty - ja että hän itse on jollain lailla vastuussa siitä. Epämääräinen syyllisyydentunne jossain hänen psyykensä laitamilla kurkistaa aidan yli ja vetää sitten päänsä takaisin. Mutta tämän huolestumisen syrjäyttää toinen, hälyttävämpi, mielialan muuttava oivallus - että seksi vaimon kanssa on lähes taatusti pois päiväjärjestyksestä, ja Bunny pottuuntuu ylettömästi.
"Miten niin 'ei suostu tulemaan ulos'?" Bunny sanoo marssiessaan olohuoneen poikki eteiskäytävään ja huutaa sitten: "Libby! Lib!" Käytävän matolle on tyhjennetty tasaisesti ja huolellisesti Coco Pops -rasia, ja Bunny tuntee murojen räjähtelevän jalkojensa alla. Hän karjuu kovempaa, raivoissaan: "Libby! Jo on helvetti!" Bunny Junior seuraa isäänsä käytävään ja sanoo "Isä, Coco Popsia on joka paikassa" ja talloo muroja jaloillaan.
"Älä tallo niitä", Bunny sanoo. Hän rämisyttää ovenkahvaa ja huutaa: "Libby! Avaa!"
Vaimo ei vastaa. Bunny painaa korvansa oveen ja kuulee huoneesta omituisen kimeän äänen.
"Libby?" hän kuiskaa. Huoneesta kantautuvassa kummallisessa, ulkoavaruudellisessa yninässä on jotain tuttua, ja se vaikuttaa häneen niin, että hän antaa päänsä huojahtaa taaksepäin ja näkee, että käytävän tyhjästä lampunkannasta riippuu pitkiä pätkiä pullosta suihkutettuja serpentiinejä kuin avaruusolion tai ties minkä sähkönsinisiä sisuksia. Hän osoittaa niitä ällistyneenä ja sanoo "Mitä-ä-ä?" ja hetken kuluttua valahtaa hitaasti polvilleen.
"Ai joo. Minä tein tuon", sanoo Bunny Junior osoittaen serpentiinejä.
"Sori."
Bunny painaa silmänsä avaimenreikään. "Haa!" hän puuskahtaa muuttuessaan taas eläväiseksi. Avaimenreiästä Bunny näkee vaimonsa Libbyn seisomassa ikkunan luona. Libbyllä on jostain kumman syystä oranssi yöpaita, joka hänellä oli heidän hääyönään ja jota Bunny ei ole nähnyt vuosikausiin. Samassa Bunny, välähdyksenomaisesti, uniajassa, muistaa uunituoreen vaimonsa kävelevän häntä kohti heidän kuherruskuukautenaan hotellissa, harsomaisen, lähes näkymättömän kudoksen riippumassa uhkarohkeasti Libbyn paisuneilla nänneillä, hän muistaa fosforinhohteisen ihon, keltaisten häpykarvojen pehkon, Libbyn tanssahtelemassa hunnutettuna hänen silmiensä edessä. Murojen keskelle polvistuneena, silmän avaimenreikään painaneena Bunny ajattelee äkillisen hyvänolontunteen vallassa, että mahdollisuus keskipäivän panoon näyttää selvästi paremmalta.
"Hei, avaa nyt. Täällä on oma pikku pupujussisi", hän sanoo, mutta Libby ei vastaa vieläkään.

Bunny ponnahtaa seisaalle, takoo ovea nyrkeillä ja karjuu "Vittu! Avaa ovi!" ja Bunny Junior sanoo "Minulla on avain", mutta Bunny työntää pojan syrjään, perääntyy muutaman askeleen ja heittäytyy sitten ovea päin. Poika sanoo "Isä, minulla on avain!" ja Bunny sähähtää "Pois siitä!" ja tällä kertaa ryntää ovea vasten raivopään lailla, kaikin voimin ja ponnistuksesta ähkäisten, mutta ovi ei vieläkään aukea.
"Vittu!" Bunny karjuu pettyneenä, pudottautuu polvilleen ja painaa silmänsä raivoissaan avaimenreikään. "Vittu! Avaa! Lakkaa pelottelemasta poikaa!"
"Isä!"
"Älä tule tielle!"
"Minulla on avain", poika sanoo ojentaessaan avainta isälleen.
"No, mikset heti sanonut? Saakeli!" Bunny ottaa avaimen, työntää sen avaimenreikään ja avaa makuuhuoneen oven.
Bunny Junior seuraa isäänsä huoneeseen. Hän näkee, että tv:ssä pyörii Teletapit, mutta pieni kannettava vastaanotin on lattialla ikkunan luona. Punainen Pai, jonka pään päällä on rinkula-antenni, sanoo jotain äänellä jota poika ei enää pysty ymmärtämään. Irrottamatta katsettaan ruudusta poika vaistoaa, että isä on lakannut liikkumasta, ja havaitsee silmäkulmastaan liikkumattoman oranssin läiskän. Hän kuulee isänsä sanovan "Vittu", mutta isä sanoo sen hiljaa, ihmettelevästi, ja hän päättää olla nostamatta päätään. Sen sijaan poika katsoo mattoa ja jatkaa katselua ja huomaa yhden muron kiilautuneen vasemman jalkansa varpaiden väliin. Bunny kiroaa toisen kerran hiljaa ja nostaa käden suulleen. Libby Munro riippuu oranssissa yöpaidassaan ikkunan murtosuojakaltereissa. Jalat lepäävät lattialla ja polvet ovat koukussa. Hän on hirttäytynyt lysähtävää painoaan hyväksi käyttäen. Kasvot ovat purppuraiset kuin munakoiso tai jokin vastaava, ja Bunny ajattelee hetken, ummistaen samalla silmänsä jotta ajatus pyyhkiytyisi pois, että Libbyn tissit näyttävät hyvältä.