***
Tekstinäyte
Lopun alku ITSE KUOLEMA kimmelsi ilta-auringossa Säve-joen vastarannalla. Piispa Kol näki sen juuri sellaisena, yhtä selvästi kuin eräässä Pyhän hengen lähettämistä unistaan, kun hän ähisten ja puhisten kapusi horjuvia tikkaita pitkin ylimmälle rintavarustukselle. Joen vastarannalla oli monilukuinen vihollinen, joka piti kovaa meteliä hakkaamalla aseitaan ja ulvoi mitä kauheimpia jumalattomuuksia.
Mutta jaarli oli kääntänyt selkänsä halveksuvasti vihollisen uholle ja kumartunut mietteliäänä tutkimaan hiekkalaatikkoa, joka hänellä aina oli mukanaan sotaretkellä. Hänen vierellään seisoivat hänen lähimmät miehensä, Sture Bengtinpoika ja Knut Torgilinpoika. Heidän edessään hiekassa oli sikin sokin viivoja ja käpyjä, ja ne muodostivat kuvion, jota yksikään hengen mies ei saattanut ymmärtää. Kaikkialla heidän ympärillään kaikuivat kirveeniskut ja vasaroiden pauke. Viimeiseen saakka miehet rakensivat suojavarustuksiaan huomista varten.
Jaarli ei antanut pelkän piispansa saapumisen keskeyttää puuhiaan mutta kohotti kuitenkin hetkeksi katseensa, nyökkäsi, ei mitenkään ystävällisesti mutta ei epäystävällisestikään, ja viittasi kohti pöytää, jolle Näsistä tullut kuninkaallinen paistinkääntäjä oli juuri kattamassa illallista. Kol-piispa asteli pöydän ääreen ja istuutui mahdollisimman lähelle hirsistä rintavarustusta, josta hänellä oli hyvä näköala joelle ja Hervadin tuhotulle sillalle.
Hän ei voinut olla uudestaan katsomatta meluavaa vihollisjoukkoa joen vastarannalla. Vaikka hän olikin Herran mies eikä soturi, hän oli kuitenkin lukenut kylliksi sodasta uskoakseen tietävänsä, että viholliset olivat pitkäjousimiesten nuolten ulottuvilla. Ja alhaalla leirissä etummaisten varustusten takana oli yli tuhat jousimiestä, joita oli uhattu sillä, että he menettäisivät päänsä, jos he etenisivät varustusten suojassa liian kauas ja näyttäytyisivät viholliselle. Kol-piispan mieleen juolahti, että jos heidät kaikki sijoitettaisiin leiriin sellaisiin asemiin, etteivät viholliset heitä näkisi, ja heidän annettaisiin kunkin ampua nuoli tai kaksi, aiheutettaisiin vastapuolelle suurta mieshukkaa. Kun niin moni jousi ampuisi samaan aikaan, taivas pimenisi.



