Ammattini ei oikeastaan ollut edes ammatti. Olin "talent scout", jo nimike sinänsä on säälittävä. Minulle maksettiin siitä, että etsisin maailman kauneimman tytön, ja Venäjällä valinnanvaraa oli liikaakin.

Toisinaan tunsin olevani loinen, salakuljettaja tai parittaja, jonkinlainen tuoretta lihaa himoitseva haaskalintu, kapteeni Ahab, jonka valkoisen valaan nimi on Mirjana, Luba tai Varvara. Ammatillinen tulevaisuuteni oli muutaman mitan, rinnanympäryksen,korostuneen selän kaaren ja veikeän profiilin varassa.

Osasin erottaa yhdellä silmäyksellä terhakan nenän, täyteläisen suun, kuperan otsan, silkkikuoreensa koteloituneen perhosentoukan. Etsin silmien välisen etäisyyden ja kaulan pituuden välille syntyvää ihanteellista geometriaa, kasvavien rintojen julkeuden ja solisluiden väliin jäävän hauraan kuopan viattomuuden täydellistä ristiriitaa.

Kauneus on matemaattinen yhtälö: esimerkiksi nenänjuuren ja leuanpään välisen etäisyyden tulee olla sama kuin otsan yläreunan ja kulmakarvojen. Tiettyjä sääntöjä on syytä kunnioittaa: yksi niistä on "kultainen leikkaus" (1,61803399), joka on yhtä kuin Kheopsin pyramidin korkeus jaettuna sen pohjan leveyden puolikkaalla. Sama luku on saatava tulokseksi, kun jaatte pituutenne napanne ja lattian välisellä etäisyydellä ja samoin kun jaatte napanne ja lattian välisen etäisyyden napanne ja päälakenne välisellä etäisyydellä. Muussa tapauksessa ette kelpaa pantavaksi.

Päivieni rakenne oli yksinkertainen: pitkäksi venyvä aamu, sumea herääminen noin kahdelta iltapäivällä, casting- tilaisuuksia ja valokuvaussessioita iltapäivällä, käyntikorttien jakelua illalla.

Minun esikuvani oli Dominique Galas, kuuluisa ranskalainen, joka löysi Claudia Schifferin vuonna 1987 düsselsorfilaisesta diskosta. Tapasin hänet kerran rannalla Saint-Barthélemyssa, mihin hän vetäytyi viettämään eläkepäiviään 43-vuotiaana. Viehättävä mies, varsin hyvin säilynyt ihmiseksi, joka ei ole nukkunut kahteenkymmeneen vuoteen.

Esteettinen rekrytointi on vaikeaa: kuinka monta kertaa olenkaan kuvitellut löytäneeni harvinaisen helmen, tulevaisuuden huippumallin ja vuosisadan vartalonkaaret vain joutuakseni kohdetta lähestyttyäni toteamaan, että tyttö onkin kuihtunut, näppylänaamainen tai lihava, tai että hänen leukansa työntyy liikaa ulos, hänen pohkeensa ovat paksut, hiukset roikkuvat elottomina, liivien kupit ovat tyhjät tai että hänellä on pihtikintut?

Galas tapasi sanoa (juuri päinvastoin kuin Oscar Wilde): "Älä luota ensivaikutelmaan, sillä se on aina väärä." Claudia Schiffer ei ollut minkään näköinen, kun Galas näki hänet keikuttelemassa lanteitaan saksalaisdiskon tanssilattialla. Hän oli samanlainen germaanikansaa edustava hujoppi kuin tuhannet muutkin, ja hänen olkapäänsä olivat yhtä kulmikkaat kuin hänen hampaansakin. Mutta Galas osasi nähdä hänessä potentiaalia uudeksi Brigitte Bardotiksi.

Kuten Gialla, georgialaisskautilla, joka löysi Natalia Vodjanovan Nižni Novgorodista, tai Tigranilla, joka valvoo mallien värväämistä Moskovassa, Galasillakin oli terävä katse, silmää ja suhteita. Improvisoimalla täällä ei tyttöjä etsitä: on päästävä sisään oikeisiin piireihin, ylläpidettävä kontakteja ja kunnioitettava tiettyjä sääntöjä, joista kaikkein keskeisimpiä ovat seuraavat kuusi.

1) Tyttöjä ei käytetä seksuaalisesti hyväksi (paitsi jos he itse sitä vaativat).
2) Tytöltä, jolla on jo sopimus Gian tai Tigranin kanssa, ei pyydetä puhelinnumeroa.
3) Paikasta toiseen siirrytään aina autolla, jossa on kuljettaja ja henkivartijat.
4) Tytöt, jotka käyttävät aurinkolaseja yöllä, jätetään pois laskuista.
5) Kokaiiniin ei kosketa.
6) Ja missään nimessä ei pidä rakastua.

Fotogeenisyys on mysteeri. Jotkut tytöt ovat upeita luonnossa, mutta heillä ei ole mitään annettavaa valokuvissa. Heidät on siis parempi vain ohittaa ja jättää ilman sopimusta.

Tytöt, jotka ovat elävinä kaikkein häikäisevimpiä, eivät vedä valoa puoleensa, kun taas joku aivan mitäänsanomattoman oloinen tytsy, jolla on pyöreä nenä ja silmät liian lähellä toisiaan, saattaakin osoittautua rahanarvoiseksi, mikäli hänellä on taivaallinen lahja: jos kamera rakastaa häntä.

Se liittyy luuston rakenteeseen ja persoonallisuuteen, poskille lankeavaan varjoon, leuan asentoon, asenteesta heijastuvaan melankoliaan tai eläimellisyyteen. Siksi minä en koskaan lähde ulos ilman vanhaa polaroidkameraani. Digitaalikamerat latistavat muodot, likaavat hiukset. Corinne Day löysi Kate Mossin ensimmäisiin "The Face" -kuvauksiin, kun hänen käsiinsä osui polaroidotos, jonka lontoolaiselle Storm-mallitoimistolle kuvaava Sarah Doukas oli ottanut nähdessään Kate Mossin sattumalta New Yorkin lentokentällä.

Englantilaistyttö oli tuolloin 14-vuotias ja haaveili lentoemännän työstä. Nyt hän ansaitsee 30 miljoonaa puntaa vuodessa. ( Ja hänen skauttinsa ottaa 10 prosenttia kaikesta siitä, mitä hän tienaa! Toisinaan näen sellaisesta unta!) Enpä tiedä lentääkö Kate Moss enää reittilennoilla.