Ellroy, James Amerikan tabloidi
James Ellroy, rikoskirjallisuuden kruunattu mestari, jatkaa tutkimusmatkaansa Yhdysvaltojen pimeään ja rikolliseen lähihistoriaan.
Eletään 1960-luvun alkua ja poliisinmerkkiä kantavat pahat miehet sekaantuvat tapahtumaketjuun, jonka seurauksena John F. Kennedy salamurhataan Dallasissa. Ellroy punoo ahneudesta, vallasta ja sen väärinkäytöstä infernaalisen kokonaisuuden, jossa historia muuttuu verenmakuiseksi todellisuudeksi.
Amerikan tabloidi kuvaa pakkomielteisellä rakkaudella myyttisiä henkilöitä, kuten Howard Hughesia ja Kennedyn veljeksiä, raadollisen rikostarinan välikappaleina.
"Yhteiskuntakriittisen dekkarin nykykärkeä." – Ari Haasio, Aamulehti
"Jos kuuden minuutin muna on kovaksikeitetty, Ellroyta on keitetty koko päivä." – Jari Tervo, Ilta-Sanomat
"Ellroyn Los Angelesia käsittelevä sarja on merkittävintä kaunokirjallisuutta, jota Yhdysvalloissa on viime ja tällä vuosikymmenellä kirjoitettu." – hovioikeudenneuvos Jukka Kemppinen, Iltalehti



