1. "En ole perillä tyttöjen kuulumisista"

On lauantai, helmikuun kahdestoista vuonna 2005. Kello on suunnilleen kaksitoista, ja on tavallinen talvinen lauantai Tukholmassa. Useimmat pääkaupungin asukkaat kiirehtivät paksuihin päällysvaatteisiin, myssyihin ja kaulaliinoihin verhoutuneina lämpimästä rakennuksesta toiseen. He tekevät kaikkensa päästäkseen suojaan purevalta pakkaselta, joka tuohon aikaan vuodesta tuntuu tulevan suoraan miinusasteiden kotiseudulta. Kaupungin keskusta täyttyy ostoksiaan tekevistä ihmisistä. He hoitavat viikolla rästiin jääneitä asioitaan tai tapaavat toisiaan kahviloissa. Mutta vain parin kilometrin päässä tästä kaupankäynnin hornankattilasta on alkamassa ainutlaatuisen tapahtuman lähtölaskenta. Monta pitkää tuntia myöhemmin tapahtuman energia räjähtää ilmoille teholla, jonka rinnalla kaupparysien tunnelma alkaa muistuttaa leppoisaa sunnuntaikävelyä omakotitaloalueella.

Djurgårdenissa sijaitsevassa Cirkus-teatterissa saa tänä iltana Ruotsin- ensi-iltansa Abban kappaleisiin pohjautuva Mamma Mia! -musikaali. Voisi luulla, että tilaisuus olisi ennen kaikkea ruotsalaisyleisölle ja julkkiskutsuvieraille, mutta tapausta on saapunut todistamaan myös yli sata Abba-fania kaikkialta maailmasta. He ovat kerääntyneet ruotsalaisten Abba-fanien ja nimikirjoitusten metsästäjien kanssa Cirkuksen ylellisen, 1800-luvulla käyttöön vihityn rakennuksen ulkopuolelle jo kuusi tuntia ennen esiripun kohoamista.

Ruotsin-ensi-illan herättämä ylenmääräinen kiinnostus johtuu tuskin halusta tietää, millainen juuri tämä Mamma Mia! -musikaalin toteutus on verrattuna niihin lukemattomiin versioihin, joita maailmalla on teoksesta nähty vuoden 1999 Lontoon-ensiesityksen jälkeen. Björn Ulvaeus saapuu tärkeimpiin ensi-iltoihin — joskus Benny Anderssonin tai Anni-Frid "Frida" Lyngstadin tai molempien kanssa. Yhden tai useamman entisen Abba-tähden läsnäolo riittää houkuttelemaan paikalle lähiseudun fanit, jotka saapuvat kamerat valmiina ja mukanaan levyjä ja muuta signeerattavaa. Innokkaimmat fanit jopa matkustavat ensi-iltoihin ympäri maailman vain päästäkseen lähelle idoleitaan.

Tukholman-ensi-ilta on kuitenkin poikkeuksellinen. Tukholmalaisina ja musikaalin tekijöinä Benny ja Björn ovat tietysti taas ensi-iltayleisön joukossa, ja Fridakin on lentänyt paikalle Sveitsin-kodistaan. Mutta lisäksi on kuukausien ajan huhuttu, että myös Agnetha Fältskog olisi aikeissa tulla katsomaan esitystä juuri tänä iltana. Se olisi todellinen sensaatio — eikä vain siksi, että Agnetha esiintyy niin harvoin julkisuudessa. Luvassa olisi nimittäin ensimmäinen kerta yhdeksääntoista vuoteen, kun kaikki neljä Abban jäsentä näyttäytyisivät yhdessä julkisuudessa. Viimeksi näin tapahtui tammikuussa 1986, kun yhtye lähetti videoidun tervehdyksensä entiselle managerilleen Stikkan Andersonille hänen osallistuessaan tv-ohjelmaan Här är ditt liv.

Monet olivat uskoneet Agnethan, Björnin, Bennyn ja Fridan osallistuvan yhdessä Mamma Mia! -musikaalin viisivuotisjuhliin Prince Edward -teatterissa Lontoossa. Juhlaa vietettiin huhtikuun kuudentena 2004. Samana päivänä tuli myös kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Abban ja "Waterloon" euroviisuvoitosta Brightonissa. Agnetha ei kuitenkaan voinut tai halunnut matkustaa Lontooseen. Hänen mukaansa vaikea lentopelko oli ainakin 5—10 viime vuoden ajan estänyt häntä lentämästä. Lisäksi Lontoon-matkalle oli käytännöllisempikin este: Agnethan ajan vei dokumentti, joka tehtiin hänen comebackalbuminsa My Colouring Book markkinoimiseksi. "Tarjouduin viemään hänet autolla Lontooseen", kertoi Agnethan taloudellinen neuvonantaja ja edustaja Staffan Lindé, mutta tähti ei tarttunut täkyyn. "Hän rakastaa Abban musiikkia mutta tuntee jo tehneensä oman osuutensa", selitti Lindé. Niinpä Mamma Mian viisivuotisjuhlaesityksen jälkeen ainoastaan Björn, Benny ja Frida astuivat näyttämölle ottamaan vastaan yleisön myrskyisät aplodit. Ei se ollut varsinainen antikliimaksi mutta jonkinasteinen pettymys silti. Jakaessaan nimikirjoituksiaan teatterin ulkopuolella tungeksiville faneille Frida sanoi eräälle toimittajalle tilaisuuden olleen "kerrassaan ihana". Sitten hän lisäsi: "Kaipaan vain Agnethaa. On vahinko, ettei hän ole täällä."

Mutta tänä iltana Tukholmassa, kun Agnethan Ekerön-kotiin on vain muutaman kymmenen kilometrin matka, nelikko kenties viimeinkin nähtäisiin jälleen yhdessä. Eikö Mamma Mian ensi-ilta olisikin täydellinen tilaisuus kokoontua yhdessä lavalle viimeistä kertaa edes vilkuttamaan yleisölle ja lausumaan pari sanaa? Näin ajattelevat ainakin uskollisimmat fanit. Kenties nyt tapahtuisi se, minkä vuoksi he ovat lentäneet paikalle kaikkialta maailmasta saadakseen olla läsnä historiallisena iltana. On selvää, että koko maailman lehdistö kärkkyy kuvaa kaikista neljästä Abban jäsenestä rinta rinnan. Silti vielä viikkoa ennen ensi-iltaa kenelläkään ei ollut asiasta tarkempaa tietoa kuin että "luultavasti" sinne tulisi koko nelikko. Ja vaikka paikalla olisi koko yhtye, olisi hyvin epätodennäköistä, että kukaan saisi otetuksi heistä yhteiskuvaa. "Enpä usko sen onnistuvan", sanoi Björn. "Meidän kaikkien saaminen samaan paikkaan yhtä aikaa on lähes sotilaallinen operaatio."

Talvisena lauantaina lounasaikaan Cirkuksen ulkopuolella ei tapahdu ihmeitä, mitä nyt järjestäjät pystyttävät sulkuja. Pieni joukko kylmästä täriseviä faneja on silti jo paikalla varaamassa paikkoja. He toivovat näkevänsä vilauksen Abban jäsenistä ja pystyvänsä ehkä saamaan näiltä jopa nimikirjoituksen. Pitkän iltapäivän kallistuessa kohti iltaa ja talvisen pimeyden laskeutuessa katsojien määrä lisääntyy. Fanit tekevät kaikkensa pitääkseen tunnelman korkealla ankaran pakkasen vain kiristyessä. Myöhemmin Björn muistelee Mamma Mian ensi-iltaa "maagisena iltana, jolloin vallitsi tyypillinen ruotsalainen talvisää", vaikka fanit, jotka seisoskelivat tuntikausia teatterin ulkopuolella kylmästä täristen, tuskin muistavat iltaa yhtä romanttisesti.

Viiden aikoihin sulkujen ympärillä on jo parisataa ihmistä ja sisälle lämpiöön on kerääntynyt median edustajia. Ilman muuta Abban jäsenten mahdollinen yhteisesiintyminen on Ruotsissa illan merkittävin viihdetapahtuma. Jopa brittiläinen tv-ryhmä on saapunut paikalle. Nyt ensimmäiset vieraat saapuvat, ja punaisen maton alkupäässä suuri joukko vartijoita tarkkailee tilannetta.

Pakkanen on yhä kireä, mutta fanijoukon henkinen lämpötila alkaa selvästi kohota viisitoista yli viiden, kun harmaaseen pukuun ja mustaan neuletakkiin sonnustautunut Björn saapuu paikalle ensimmäisenä Abban jäsenistä. Innostuneet huudot, ojentuvat käsivarret ja välähtelevät kamerat ympäröivät Björnin, kun hän astuu punaiselle matolle ja jakaa nimikirjoituksia pitkän tovin. Jostain kajahtaa kimeä huuto: "Björn, Björn, over here!" Kauempana seisova maltillisempi ihailija säikähtää, kun hänen vieressään seisova hysteerinen fani alkaa huutaa kurkku suorana ja käsivarret ojossa: "Björn, please, Björn, please!" "Kuulosti siltä kuin jotakuta olisi kidutettu. Tuon fanin ääni sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Se säikäytti minut kunnolla", maltillisempi ihailija muisteli myöhemmin.

Björnin keskittyessä nimikirjoitusten jakamiseen Benny ohittaa väkijoukon vaimonsa Monan ja poikansa Ludvigin kanssa. Bennyllä on musta puku, musta paita ja entistäkin harmaammat hiukset, ja parta on leikattu kolmenkymmenenviiden viime vuoden aikana tutuksi tulleeseen malliin. Nimikirjoitukset eivät nyt tule kuuloonkaan, sillä Mona on nyrjäyttänyt nilkkansa ja kulkee kainalosauvoilla. Bennyllä on täysi työ avustaa Monaa pääsemään sisälle teatteriin. Jotkut koettavat turhaan huudella Bennyn perään. Nimikirjoitusurakastaan selvittyään Björn toivottaa faneille hauskaa iltaa ja katoaa lämpiöön.

Vain hetkeä myöhemmin saapuu illan kolmas Abba-tähti. Taksista ulos astuessaan Frida puhuu kännykkäänsä. Puheluaan edelleen jatkaen hän alkaa heti jakaa nimikirjoituksia. Vaalennettuine lyhyine hiuksineen Frida on muodikas, kuten aina. Hänen mustassa takissaan on ruskea turkiskaulus, ja takin alla on valkoinen paitapusero ja musta solmio. Frida lopettaa puhelunsa ja alkaa kulkea punaista mattoa pitkin. Abban naisjäsenten erityisasema näkyy siinäkin, että Björnin ja Bennyn saapumisen kuumentama tunnelma muuttuu nyt silkaksi hysteriaksi. Koettaessaan tyydyttää fanien nimikirjoituksennälkää Fridakin kuulee kimeän kiljunnan. Lähimpänä sulkuja odottavat fanit tuntevat, kuinka takana seisovien aiheuttama paine kasvaa dramaattisesti. "Pelkäsin, että vieressäni oleva sulku pettäisi. Se huojahteli porrasaskelman varassa, ja sitä tönittiin koko ajan", kertoi yksi faneista.

Abban hajoamisen jälkeisinä vuosina, joina Frida yritti epätoivoisesti luoda itselleen yhtyeestä riippumatonta identiteettiä, hänen suhteensa ihailijoihin ei ollut yhtä mutkaton. Vuonna 1987 hän pyysi faniklubiaan lakkauttamaan toimintansa, koska hän ei enää toiminut aktiivisesti taitei11 lijana. Muutamia vuosia myöhemmin Ulf Elfvingille antamassaan radiohaastattelussa Frida asetti selvät rajat kiihkeimmille faneille. "Fanit voivat toisinaan olla aivan uskomaton riesa, kun he yrittävät omia artistin. Usein käy niin, että kun antaa ihailijoille pikkusormen, he haluavat koko käden, eikä sekään tunnu riittävän." Kymmenisen vuotta myöhemmin, kun oli jo ilmeistä, ettei Fridaa ja muita Abban jäseniä kohtaan tunnettu kiinnostus vähenisi, hän tuntui sopeutuneen tilanteeseen. "Silloin tällöin on hauska tavata faneja kasvotusten", Frida on sanonut eräässä haastattelussa. "Jos voin tehdä heidät onnellisiksi jakamalla muutaman nimikirjoituksen, voin hyvin sen tehdä." Ja juuri näin hän on tänä iltana menetellyt. Puolessatoista minuutissa Fridakin on kävellyt punaista mattoa pitkin teatteriin.

Suurin osa sulkujen ympärille kerääntyneistä faneista voi olla ulkomailta, mutta moni seikka paljastaa, että ollaan Ruotsissa. Abban historia tuntuu muodostavan tietynlaisen auran tilaisuuden ylle. Vieraista moni on vaikuttanut ratkaisevasti yhtyeen menestystarinaan. Esimerkkeinä voidaan mainita Owe Sandström, joka vastasi suurimmalta osin Abban näyttävistä esiintymisasuista, Rune Söderqvist, joka suunnitteli yhtyeen levynkannet ja kiertueiden lavastukset, Michael B. Tretow, Abban korvaamaton ääniteknikko ja yhteistyökumppani levytysstudiossa, sekä kitaristi Janne Schaffer, joka soitti useimmilla yhtyeen kuuluisimmista levyistä. Orkesterisyvennyksessä istuu basisti Rutger Gunnarsson, muusikko, joka on mukana useammalla Abban levyllä kuin kukaan muu kokoonpanon ulkopuolinen. Sanalla sanoen olemme nyt Abba-maassa. Nyt kun Björn, Benny ja Frida ovat varmasti sisällä teatterissa, jokaisen huulilla on sama kysymys: tuleeko Agnetha vai ei? Esityksen alkuun on enää vähän aikaa, eikä kukaan toistaiseksi tunnu tietävän varmasti. Björn tietää, että Agnetha haluaa ehdottomasti nähdä esityksen, joskaan ei välttämättä ensi-illassa. Björn toteaa faneille, ettei hän tiedä, onko Agnetha tulossa. Kun Rapport-ohjelman tekijä työntää lämpiössä mikrofonin Fridan eteen ja tiedustelee, onko luvassa yhteisesiintymistä, Fridan epämääräinen vastaus kuuluu: "Mehän olemme kaikki neljä täällä — niin ainakin luulen."

Kun moni on jo luopunut toivosta, alkaa jalkakäytävällä äkkiä tapahtua. Turvamies sanoo korvapuhelimeensa: "Hän on matkalla, hän on tulossa — pitäkää huoli, että hänelle on tilaa!" Paikalle ilmestyy auto, josta ulos astuu Agnetha. Hänellä on yllään hihaton, kirjailtu musta tunika ja tummat kapeat housut. Oikealla puolella häntä saattelee ystävätär, vasemmalla puolella turvamies David Maloney EMA Telstar -tuotantoyhtiöstä. Kaikista Abban jäsenistä juuri Agnethan on ollut vaikeinta kestää itseensä kohdistuvaa ylenmääräistä kiinnostusta, eikä hän ole koskaan toipunut kunnolla vuoden 1977 Australian-kiertueen painajaismaisista kokemuksista. Australiassa yhtyettä kohtaan tunnettu ihailu yltyi maanlaajuiseksi hysteriaksi, jota nimitettiin "abbamaniaksi". "Tuntui kuin ihmiset olisivat liimautuneet kiinni minuun enkä koskaan pääsisi vapaaksi. Tuntui kuin olisin hajonnut kappaleiksi", Agnetha kertoi kirjassaan Som jag är ("Sellainen kuin olen"). "En usko, että meistä kukaan oli entisellään sen kokemuksen jälkeen."

Tänä iltana helmikuussa 2005 Agnetha on ainoa Abban jäsen, jolla on oma henkivartija. Ei tule kuuloonkaan, että hän pysähtyisi jakamaan nimikirjoituksia. Agnethalla on ystävätär vierellään ja Maloneyn käsivarsi tiukasti ympärillään, ja hän hymyilee leveästi — kenties pienen pakokauhun vallassa — kiirehtiessään teatteriin. Hän ei juuri ehdi vilkutella faneille. Lämpiössä Agnethaa halaa Görel Hanser, joka toimi Abban avustajana ja edustajana yli kolmen vuosikymmenen ajan. Agnetha saa osakseen kaikkia muita pitemmän ja kiivaamman salamavalotulituksen. Ikkunan toiselta puolelta, pakkasillasta katsellen näyttää kuin sisällä Cirkuksessa olisi puhjennut ukkosmyrsky.

Paikallaolijoiden tunnekuohu vyöryy yli äyräiden sen lyhyen tuokion aikana, jonka Agnetha ehtii viettää punaisella matolla. Kun alkaa valjeta, että uskomattomasta on juuri tulossa totta, kuuluu kiihtynyt huuto: "Hän on täällä! Hän on täällä! Herrajumala, sehän on HÄN!" Fanit huutavat suoraa huutoa, niin kovaa, että korviin sattuu. Huutaessaan Agnethan nimeä moni juuttuu jo ensimmäiseen tavuun, ja huudosta tulee vain yksi pitkä "Aaaaagh…!" Paine sululla alkaa taas kasvaa, ja este on jälleen vaarassa romahtaa. Onnenhuuma on sekoitus ekstaasia ja hysteriaa. Monet fanit pidättelevät kyyneliään, vielä useampi puhkeaa vuolaaseen itkuun. Jotkut vain seisovat ja vapisevat. Uudet Abba-fanit, joista monet eivät olleet nelikon huippuvuosina vielä edes syntyneet, ovat samanlaisessa autuuden tilassa kuin nyt jo keski-ikään ehtineet fanit. Nämä fanit ovat rakastaneet Abbaa 1970-luvulta lähtien, ja yhtyeen musiikki on ollut heidän elämänsä soundtrack. Heitä yhdistää melkein rajaton ihastus kaikkiin yhtyeen tekemisiin. Kaikkien mielestä tilanne on jollakin tapaa yli13 luonnollinen. Kukaan ei pysty oikein käsittämään, että on juuri nähnyt kaikki neljä Abban jäsentä kulkemassa punaisella matolla, ja vielä vähemmän kukaan voi käsittää, että tuo nelikko on todellakin yhdessä ja samassa paikassa.

Kun yleisö asettuu saliin, Abba-tähdetkin saapuvat paikoilleen. Käy välittömästi selväksi, ettei yhtyettä nähtäisi uudelleen yhdessä ainakaan tässä salissa. Frida istuu aitiossa salin vasemmalla puolella, Agnetha puolestaan vastaavalla paikalla oikealla. Jossakin siinä välillä ovat Björn ja Benny; edes he eivät istu vierekkäin vaan perheidensä ja ystäviensä seurassa.

Agnethan sisääntulo herättää tietysti eniten huomiota. Kaikki päät kääntyvät hänen suuntaansa. Agnetha istuu lähimpänä permantoa, ja hänen takanaan istuvat ystävätär ja turvamies. Kaksi muutakin vartijaa on paikalla; heistä toinen vartioi Agnethan aition sisääntuloa kutsumattomien vieraiden varalta. Ketään muuta yhtyeen jäsentä ei vartioida tänä iltana yhtä tarkasti, vaikka yksi turvamies pitääkin silmällä myös Fridan aitiota. Syynä on se, että Agnetha esiintyy julkisuudessa niin harvoin, ja vielä harvinaisempaa on nähdä hänet Abba-musikaalin ensi-illassa.

Agnetha oppi julkisuuden lait kantapään kautta osallistuessaan Björnin ja Bennyn musikaalin Kristina från Duvemåla ensi-iltaan Malmössä vuonna 1995. Järjestäjät uskoivat tuolloin Agnethan livahtavan paikalle takakautta, mutta hän valitsikin pääsisäänkäynnin. Se paljastui välittömästi pahaksi erehdykseksi, kun fanit, nimikirjoituksenmetsästäjät ja lehtikuvaajat saartoivat hänet. Agnethan oli selviydyttävä väkijoukon puristuksessa ilman turvamiehiä. Vastaavissa hurmoksellisissa tilanteissa artisti lakkaa olemasta elävä ihminen, jolla on omat oikeutensa. Sen sijaan hänestä tulee yhteistä omaisuutta. "Olkaa kilttejä, vetäytykää taaksepäin — lakatkaa tungeksimasta!" Agnetha aneli tuloksetta. Väliajalla fanit jälleen piirittivät hänet, ja toisen näytöksen alkaessa hän oli vaihtanut paikkaa salissa ja saanut turvakseen vartijat. Görel Hanser myönsi myöhemmin, etteivät järjestäjät olleet onnistuneet varautumaan Agnethan saapumisen aiheuttamaan kohuun. Mutta vastaavan erehdyksen ei annettaisi toistua.

Tehokkaat vartiointitoimet Mamma Mia! -ensi-illassa eivät silti estä faneja tungeksimasta Agnethan aition alle kameroineen ja signeerausta odottavine esineineen. Agnetha hymyilee ystävällisesti ja yrittää parhaansa mukaan täyttää toiveet. Hän osoittaa kuitenkin näyttämöä aivan kuin haluaisi sanoa: "Tämän illan pääasia on musikaali enkä minä." Lopulta fanien ja lehtikuvaajien kameroiden salamavalojen räiske käy niin hurjaksi, että Agnetha koettaa saada heidät lopettamaan elehtimällä torjuvasti. Tällä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta, ja lopulta tilannetta tarkkailleet turvamiehet joutuvat hätistämään väkijoukon tiehensä. Eräs Agnethan yläpuolella istuva ihailija koettaa ojentaa levyä, johon hän haluaa nimikirjoituksen, mutta yritys torjutaan tylysti. Fridan, Björnin ja Bennyn ympärillä on selvästi rauhallisempaa, vaikka heidänkin ympärillään pyörii valokuvaajia ja nimikirjoituksenmetsästäjiä.

Ensimmäisen näytöksen jälkeen sekä Frida että Agnetha katoavat vaivihkaa vip-alueelle. Väliajan lähestyessä loppuaan kummankin aition alla on taas varsinainen väentungos. Fanit haluavat tietenkin saada nimikirjoituksen ja kenties jopa pienen juttuhetken idoliensa kanssa. Joillakuilla on mukanaan lahjoja, jotka he haluaisivat ojentaa. Henkilökohtaiset kohtaamiset eivät silti tule kuuloonkaan. Görel Hanser avustajineen käskee faneja poistumaan ja ilmoittaa, ettei toinen näytös ala, ennen kuin jokainen on taas istuutunut paikalleen.

Abban kiihkeimmät fanit eivät ole salissa ainoita, joihin yhtyeen läsnäolo tekee suuren vaikutuksen. Toisessa näytöksessä musikaalin päähenkilö, Gunilla Backmanin esittämä Donna, laulaa koko musikaalin "pysäyttävän" kappaleen "The Winner Takes It All" — voittaja saa kaiken. Se on ruotsinkielinen versio Abban kappaleesta, joka syntyi kaksikymmentäviisi vuotta aikaisemmin Björnin ja Agnethan avioeron jälkimainingeissa. Kappaleen sanoitus on Björnin käsialaa, ja levyllä sen laulaa Agnetha. "Oli aivan uskomatonta tietää, että Abba oli paikalla seuraamassa esitystä", Gunilla Backman kertoi myöhemmin. "Muistan, että poistuin lavalta laulettuani 'The Winner Takes It Allin' ja ajattelin: 'Wau — lauloin juuri tuon biisin ja Agnetha oli kuuntelemassa!' Se oli todella mahtava kokemus." Agnetha pitää esityksestä kovasti, hänen nähdään nauravan ja hymyilevän ja näyttävän onnelliselta. Suosionosoitusten ja kiitoskumarrusten jälkeen, kun "Mamma Mia", "Dancing Queen" ja "Waterloo" puhkeavat ilmoille, Frida ja Agnetha seisovat muun yleisön tavoin taputtamassa ja laulamassa mukana.

"Waterloon" jälkeen esiintyjät seisovat näyttämöllä kukitettavina, ja yhä yleisö taputtaa, tömistää jalkojaan ja osoittaa suosiotaan. Nyt se tapahtuu, jos se on tapahtuakseen — kaikki neljä Abban jäsentä voisivat astella näyttämölle ottaakseen vastaan yleisön ihailun ja näyttäytyäkseen yhdessä ehkä viimeisen kerran aivan kuin sanoakseen: "Me olemme Abba, meidän tekemistämme lauluista ja meidän menestyksestämme Mamma Mia! on tehty. Kiitos teille siitä, että yhä pidätte musiikistamme." Mutta mitään tämän kaltaista ei ole suunnitteilla. Se käy selväksi, kun sekä Agnetha että Frida pysyttelevät paikoillaan ja taputtavat muiden mukana ikään kuin olisivat vain yleisön jäseniä muiden joukossa.

Singahdettuaan näyttämöltä kulisseihin Gunilla Backman palaa mukanaan vain Björn ja Benny sekä käsikirjoittaja Catherine Johnson. Suosionosoitusten yltyessä Ulvaeus ja Andersson osoittavat Johnsonia kuin korostaakseen, että on juuri hänen käsikirjoituksensa ansiota, että Mamma Miasta ylipäänsä on tullut kaikkialla maailmassa niin suosittu. "Ilman hyvää tarinaa siitä ei olisi tullut yhtään mitään", Benny sanoi Dagens Nyheterin haastattelussa pari vuotta myöhemmin. "Jotkut sanovat, että se johtuu musiikista, että kappaleet ovat niin fantastisia. Voihan se niinkin olla, mutta monet muutkin — John Lennon, Beach Boys — ovat tehneet hienoja biisejä, joista on yritetty tehdä musikaaleja. Se vain ei ole onnistunut."

Abba-ilmiön juurethan juontuvat vuosien taakse. Yleisö, fanit ja media voivat ajatella mitä haluavat, mutta tänä iltana on kysymys Mamma Miasta eikä mistään muusta. Jos Björniltä ja Bennyltä kysytään, musikaalilla ei itse asiassa ole juurikaan tekemistä yhtyeen muiden jäsenten kanssa. Musikaalin kohottua maailmanlaajuiseksi menestykseksi Björn on alkanut pitää kappaleita pikemminkin oikeina musikaalisävelminä kuin Abban historian osasina. Ja vaikka ulkopuolisista tuntuisikin, että Agnetha ja Frida ovat tuoneet kappaleisiin jotain, mikä nyt musikaalissa näyttäytyy aivan uudessa valossa, Benny itse ei näe yhteyttä Abban naispuolisten laulajien ja musikaalin välillä. "En muista koskaan keskustelleeni Mamma Miasta Fridan ja Agnethan kanssa. Eikä siinä ole mitään kummallista. Mitä sanottavaa heillä siitä olisi ollut?"

Abban biisintekijät eivät sano yleisölle sanaakaan näyttämöllä viettämänsä vajaan minuutin aikana. He pitelevät massiivisia kukkakimppujaan, ja sitten Benny vinkkaa orkesterille, joka aloittaa kappaleen "Dancing Queen". Sen jälkeen hän ja Björn katoavat nopeasti kulisseihin. Väliverho laskeutuu pian, ja musiikki vaikenee. Taputukset ja vislaukset artistien saamiseksi takaisin lavalle jatkuvat vielä muutamia minuut16 teja, mutta mitään ei tapahdu. Esiintyjät pysyvät kulisseissa, eikä yhtäkään Abban jäsentä näy. Agnetha ja Frida pääsevät kumpikin livahtamaan aitioistaan edelleen jatkuvien taputusten aikana. Kun näyttämövalot lopulta sammuvat ja on selvää, ettei mitään muuta tapahdu, alkaa kuulua pettyneitä buuauksia. Kaikki entiset Abban jäsenet olivat istuneet pari tuntia samassa teatterissa helmikuisena lauantai-iltana, mutta muunlaista yhteenpaluuta ei nähty.

Abban aikoinaan muodostanut nelikko ei itse pitänyt kokoontumistaan samaan paikkaan mitenkään tavattomana. Mikäli Björniä on uskominen, hän ei ollut koko iltana tiennyt Agnethan olleen paikalla. "Vai niin, oliko Agnetha siellä?" hän kysyi Expressenissä. "Se oli hänestä varmaan hienoa, sen täytyi olla hänelle ensimmäinen kerta." Björn ja Benny eivät myöskään tienneet, osallistuisivatko yhtyeen naisjäsenet ensi-iltajuhliin. "En tiedä, ovatko tytöt tulossa", Benny sanoi. "En ole lainkaan perillä tyttöjen kuulumisista, en ole kuullut heistä aikoihin."

Agnetha ja Frida kuitenkin tiesivät toistensa tekemisistä. Esityksen jälkeen saattoi oven läpi nähdä vip-huoneeseen. Siellä he halasivat toisiaan ja jäivät juttelemaan samppanjaa siemaillen. Silti hekään tuskin ovat pitäneet yhteyttä kovin säännöllisesti Abban lopetettua. "Emme pidä tiiviisti yhteyttä mutta pidämme yhteyttä", Frida selitti jälkeenpäin. "Tapasimme esimerkiksi Mamma Mian ensi-illassa Tukholmassa. Sitä ennen emme olleetkaan nähneet useisiin vuosiin. Suhteemme on tosi sydämellinen, jollain tapaa sisarellinen. Onhan meillä kuitenkin valtavasti muistoja yhteisiltä Abba-vuosiltamme. Mutta sellaista se vain on, että tiet eroavat."

Tuona iltana tiet erosivat miltei välittömästi vip-huoneessa vietetyn tuokion jälkeen. Cirkuksen ravintolassa pidetyn vastaanoton loputtua Björn ja Benny lähtivät ensi-iltajuhliin, jotka järjestettiin Högkloftet- nimisessä juhlahuoneistossa Skansenin Solliden-ravintolassa. Agnetha ja Frida eivät osallistuneet juhlaan. Osa faneista odotti pitkään teatterin ulkopuolella toivoen pääsevänsä näkemään viimeisen vilauksen edes jostakusta Abban jäsenestä. Benny ja Agnetha kuitenkin kiirehtivät odottaviin autoihin, ja ainoastaan Björn jäi hetkeksi jakamaan vielä muutaman nimikirjoituksen. Fridaa ei näkynyt missään vaiheessa. Lopulta faneja pyydettiin lähtemään pois; teatterin liepeillä ei enää ollut mitään nähtävää tai tehtävää.

Paikalla olivat kaikki neljä Abban jäsentä — yhdessä ja silti erillään. Abba herättää yhä hysteriaa ja uteliaisuutta faneissa, mediassa ja suuressa yleisössä. Vain tähdet itse eivät siitä enää jaksa innostua. Kerran nuo neljä olivat lauluntekijäkaksikko ja laulajakaksikko sekä samalla kaksi avioparia, joista yhdessä muodostui värikäs kokonaisuus. Heidän erilaiset roolinsa sulautuivat yhteen tuottaen jotakin ennennäkemättömän hienoa. Abban manageri Stikkan Anderson, joka maailmanvalloitusmatkalla oli bändin ja sen jäsenten uskollisin matkakumppani, kuoli jo vuonna 1997. Abban jäsenten suhde Stikkaniin oli sitä paitsi ollut jäinen yhtyeen hajoamisesta saakka. Nyt entisestä kokonaisuudesta ovat jäljellä vain Björn ja Benny: heidän "Abba-avioliittonsa" on kestänyt pisimpään. Heidän suhteensa on kestänyt jo yli neljäkymmentä vuotta, vaikka nykyisin he yhdistävätkin voimansa lähinnä vain satunnaisten työprojektien sitä vaatiessa.

Kuinka ihmiset, jotka kerran olivat toisilleen läheisempiä kuin kenties yhdenkään muun yhtyeen muusikot, muuttuivat toisilleen niin vieraiksi, että heistä tuskin saa otetuksi yhteiskuvaa? Kuinka musiikki, joka kerran oli tärkeintä Agnethan ja Fridan elämässä, saattoi vaieta niin täydellisesti, että he ovat julkaisseet uusia levyjä vain pitkän epäröinnin jälkeen ja harvakseltaan, vuosikymmenen tai parin välein? Kuinka rakkauden ja yhteisen musiikin luomisen rajaton onni on voinut muuttua pelkäksi kohteliaaksi tuttavallisuudeksi? Abba itse kysyy samaa "SOS"-kappaleessaan: "Where are those happy days?"