1980-luvun alussa rauhanaktivistit Javier Solana ja Alonso Puerta kirjoittivat kotimaassaan Espanjassa käsikirjoituksen pamflettiin, jossa he esittelivät 51 hyvää syytä sanoa »ei» Natolle. Kirjoittajien toiveiden vastaisesti Espanja liittyi Natoon, mutta Solana jatkoi poliittista uraansa ja eteni maansa ulkoministeriksi saakka. Niissä tehtävissä Nato-vastaisuudelle ei enää ollut sijaa. Vuonna 1995 Solana valittiinkin Naton pääsihteeriksi. Nykyisin hän toimii Euroopan unionin ulkopoliittisena edustajana. Puerta on nykyisin vasemmistoryhmään kuuluva europarlamentaarikko, joka ei ole muutellut periaatteitaan yhtä radikaalisti kuin Solana — eikä hän ole edennyt myöskään yhtä merkittäviin tehtäviin.

Solanan ja Puertan pamflettia ei koskaan julkaistu, ja sen käsikirjoituskin on saamiemme tietojen mukaan kadonnut. Päätimme kuitenkin ottaa mallia hyvästä ideasta.

Pamflettimme yhtenä tarkoituksena on toimia vastalääkkeenä sille yksipuolisuudelle, jota maamme keskeiset tiedotusvälineet ja poliittinen eliitti edustavat Nato-keskustelussaan. Vaikka toistaiseksi vain harvat vaikuttajat ovat avoimesti ottaneet kantaa Nato-jäsenyyden puolesta ja vaikka tätä kirjoitettaessa ei vaikuta todennäköiseltä, että Naton jäsenyyttä aivan lähivuosina haettaisiin, Nato-jäsenyyden ja koko sotilasliiton kriittinen arviointi on silti tarpeellista. Natosta luodaan julkisuudessa jatkuvasti ihanteellisen myönteistä kuvaa, joka on ristiriidassa monien tosiasioiden kanssa. Paitsi Suomen armeijan aseistusta, myös kansalaisten tajuntaa yritetään muokata Nato-yhteensopivaksi.

Mielipidemittausten mukaan 60-80 prosenttia kansalaisista vastustaa Natoon liittymistä, mutta yhtä suuri joukko uskoo, että Natoon meidät kuitenkin viedään. Tällainen tilanne on demokratian kannalta erittäin ongelmallinen. Ihmisiä on aktivoitava ja rohkaistava toimimaan omien mielipiteidensä ja arvojensa puolesta, käymään kansalaiskeskustelua turvallisuuspolitiikasta — asiasta, jota tuskin enää nykyaikana on tarpeen jättää vain pienen eliitin salatieteeksi. Jos Naton jäsenyyttä joskus päätetään hakea, on välttämätöntä järjestää asiasta kansanäänestys. On myös toimittava sen puolesta, että kansanäänestyksen aiheena olisi vain ja ainoastaan Nato eikä sitä yhdistettäisi esimerkiksi äänestykseen EU:n perustuslaista. Pelkonahan on, että jäsenyyden kannattajat esittävät vaihtoehtoina joko Natoon liittymisen tai eroamisen myös EU:sta.

Tässä pamfletissa esitettävät syyt Nato-jäsenyyden vastustamiseen eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan väljästi aihealueittain jäsenneltyinä. Kullakin lukijalla lienee oma näkemyksensä siitä, mitkä syyt ovat kaikkein tärkeimpiä. Hyvin monet syyt myös kietoutuvat vahvasti toisiinsa. Uskon, että niiden perusteella lukijalle syntyy jonkinlainen kokonaiskuva siitä, millaisista asioista Suomen ja Naton suhteissa on kyse.