Jan Guillou (1944 Södertälje, Ruotsi) on maansa rakastetuimpia ja kiistellyimpiä kulttuuripersoonia. Hän on kirjoittanut nelisenkymmentä kirjaa, joista on suomennettu yli kymmenen. Like on julkaissut muun muassa Erik Ponti -sarjaa sekä Ristiretki-trilogian. Hän on lisäksi vasemmistolainen yhteiskunnallinen kolumnisti ja television aamukeskustelujen vakiovieras. Aiemmin hän työskenteli pitkään myös journalistina Aktuellt-lehdessä, johon aikaan hänen romaaninsa Suuri paljastus sijoittuu.
Yksi merkittävimmistä töistä on Ristiretki-trilogia, joka on ristiretkiaikaan ja Ruotsin suurvallan alkuun sijoittuva romaanisarja. Sen päähenkilönä on temppeliherraksi nouseva Arn Magnuksenpoika. Osat ovat ilmestymisjärjestyksessä Tie Jerusalemiin, Temppeliherra, Pohjoinen valtakunta ja Arnin perintö. Samaten filmattu Pahuus-romaani on hänen merkittäviä nuoruudentöitään.
Guillou tunnetaan myös Hamilton-agenttiromaanisarjastaan, jonka pohjalta on tehty elokuva. Uutuuskirjassa Tyttäresi tähden Jan Guillou yhdistää Hamilton-sarjan ja Erik Ponti -sarjan.