PETTERI TIKKASEN EEROLLE VUODEN 2010 SARJAKUVA-FINLANDIA!
Matti Röngän perustelut valinnalleen: "Yksinkertainen, mutta koskettava, tärkeäkin tarina. Sen kuvakerronta on huoliteltua ja tyylikästä, jossa vähäisillä yksityiskohdilla on aina tarkoitus. Draama on eheä – Eeroa koetellaan, ja hän päätyy tilanteeseen, josta ei ole paluuta. Mutta kivut kasvattavat, suurentavat."
Petteri Tikkanen (s.1975) on Iisalmesta kotoisin oleva sarjakuvataiteilija. Nimensä hän kirjoitti suomalaisen sarjakuvan historiaan voittamalla Kemin sarjakuvakilpailun kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1997 ja 1998. Tikkasen piirroksia on iso yleisö voinut nauttia vuosien ajan Walter de Campin Sisäpiiri-palstalta City-lehdestä. Hän toimittaa kursailematonta Patto-omakustannelehteä. Petteri Tikkanen esiintyy myös ajoittain mustissa trikoissa. Häntä kutsutaan silloin nimellä Black Peider.
Palkintoja:
Parhaan graafikon palkinto Taideteollisen korkeakoulun Masters of Arts 2006 -näyttelyssä. Myöntäjä Helsingin Sanomat.
Sprinttistripin SM-kilpailun voitto Kemissä 2005.
Kanerva-stripillä Kemin valtakunnallisen sarjakuvakilpailun voitto. 1998.
Outo äitipuoli-novellilla Kemin valtakunnallisen sarjakuvakilpailun voitto. 1997.
Pee niin kuin pelko -omakustanteelle kultainen moottorisahapatsas vuoden parhaasta suomalaisesta kauhusarjakuvajulkaisusta. 1997.
Albumit:
Eero (2009)
Kanerva ja kirottu lokki (2008)
Kanerva ja yks juttu (2007)
Kanerva – lapsellisia kertomuksia (2006)
Mikrokosmos (Tammi 2005)
De Mosambique Portagem Normal – Mosambikin luonnoskirjasta (1999)


