Åsa Linderborg väitteli filosofian tohtoriksi Uppsalan yliopistosta vuonna 2001 aiheenaan Ruotsin sosialidemokraattien historiankirjoitus ideologisen vallankäytön voimavarana. Nykyään hän työskentelee Aftonbladetin kulttuuritoimittajana ja sai maaliskuussa nimityksen lehden kulttuuriosaston avustavaksi päälliköksi.
Linderborgin ensimmäinen kaunokirjallinen teos MINUA EI OMISTA KUKAAN (ruots. Mig äger ingen) ilmestyi Ruotsissa vuonna 2007. Kirja sai runsaasti mediahuomiota ja oli Ruotsissa August-palkintoehdokkaana. Tarina on koskettanut ruotsalaisia niin, että sitä on myyty yli 125 000 kappaletta.
Kirjassa Linderborg kertoo lapsuudestaan karkaisijana työskentelevän yksinhuoltajaisän kasvatettavana 1970-luvun Ruotsissa. Häkellyttävän kauniisti ja vailla katkeruutta kuvattu isä rakasti tytärtään yli kaiken – kunhan sai päivittäiset kaljapullonsa.


