LEIJONANOSA SUOMALAISTA ROKKIHISTORIAA!
Vuonna 1977 perustetun tamperelaisen
levy-yhtiön Pokon tarina on pantu viimein
kansien väliin ja tulossa on
mittava teos suomalaisen rockin
historiasta.
Pokon menneisyys on
ollut hyvin monivaiheista ja täynnä
tapahtumia. Suomalaisen musiikin
kärkivaikuttaja, levymoguli Epe Helenius
kertoo ensimmäistä kertaa näin
laajasti Suomi-rockin historiaa, jota on
osaltaan ollut tekemässä.
Kirjaa varten on tehty lähes 100
haastattelua. Eppu Normaali, Popeda, J.
Karjalainen, Ismo Alanko, Juice
Leskinen sekä useat kymmenet
muut maan kärkirokkarit kertovat
levyistään ja yhteistyöstään Pokon
kanssa.
Teos sisältää runsaan kuvituksen ja joukossa on paljon
myös harvinaista kuvamateriaalia. Lisäksi kirjasta löytyy
Poko Rekordsin kattava julkaisuluettelo.
Vesa Kontiaiselta on ilmestynyt aiemmin mm. tamperelaisesta
Popeda-yhtyeestä kertova kirja Ilikeesti kiitää.
"Aitoa suomirokkia - Poko Rekordsin historia on tulvillaan faktaa, triviaa ja poppareiden hölmöilyjä, ja kirja kuuluukin suomalaisen rockin harrastajan peruslukemistoon."
- Jukka Väänänen, Apu
"Mukavaa, että löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita jalostamaan ja yksiin kansiin pistämään niin suuren määrän olemassaolevaa, mutta hajanaista tietoa. Tässä on kerrottu yksi iso ja monta pienempää tarinaa. Enempää ei kirjalta voi vaatia."
- Anssi Mehtälä, Länsi-Savo
"Etenkin Epe Heleniuksen ulosanti on sitaattien perustella hauskaa ja sujuvaa, puhui hän sitten firman taloushistoriasta tai artistien Spinal Tap -henkisistä toilailuista."
– Jaakko Kilpeläinen, Rumba
"Suomalaisesta rokista on julkaistu jo paljon kirjoja. Aitoa suomirokkia on yksi antoisimmista."
– Suonna Kononen, Karjalainen
"Aitoa suomirokkia on todellinen järkäle. Kirja palauttaa mieleen huikean määrän musiikkia, ihmisiä ja tapahtumia runsaan neljännesvuosisadan ajalta. Opukseen on mahtunut täkäläisen popin ja rokin lähimenneisyyden ohella vaihtoehtoisen kulttuuriyrityksen kehityskaari."
– Matti Komulainen, Turun Sanomat
"Ei voi kuin nostaa hattua urakalle, etenkin kun lopputuloskin on sangen onnistunut. Tietosisältönsä puolesta kirjaa voi luonnehtia sanalla moitteeton."
– Juha Rantala, POP
"Aitoa suomirokkia -kirjan viihde- ja viitseliäisyysarvot ovat kohdallaan. Myös sitaatit ovat hilpeää luettavaa, silla pokotessa roiskuu ja kirja vangitsee monta herkullista hetkeä."
– Heimo Hatakka, Markkinointi & Mainonta
"Aitoa suomirokkia tarjoaa miellyttävän ja helppolukuisen näkökulman suomalaisen rockmaailman lähihistoriaan."
– Ruotuväki
"Kirjaa varten on tehty tolkuton määrä haastatteluja, joten kerrankin lukija välttyy vanhojen haastattelulausuntojen kierrätykseltä."
– Kalle Kirstilä, Etelä-Suomen Sanomat
.